keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Kirjat, musiikit ja semmoiset pitävät kansakunnan elossa

Missä köyhyys ja sivistymättömyys kohtaavat, siellä syntyy ruumiita. Siksi kirjat, musiikit ja semmoiset takaavat kansakunnan sisäistä turvallisuutta. Perehtyminen toisen maailmansodan aikaisen Englannin pääministeriin Winston Churchilliin vahvistaa tätä ajatusta.

Churchill äänestettiin BBC:ssä kaikkien aikojen merkittävimmäksi britiksi. Suomalaisetkin muistavat kuvat, joissa hän näyttää voitonmerkkiä. Häneen yhdistyvät sanat "verta, hikeä ja kyyneliä", mutta hän oli muutakin kuin maailmansodan voittanut pääministeri. 

Hän osasi sekä maalata että kirjoittaa. Vähemmän tunnetaan sitä, että hän aloitti öljyvärimaalauksen noin 40 vuoden iässä ja kehittyi siinä varsin taitavaksi.

Paremmin on tiedossa sanallinen ilmaisukyky, jonka ansiosta hänet palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. Luultavasti poliittiset menestykset siivittivät häntä palkinnon saajaksi, mutta kyllä hän kirjoittaa osasi.

Olen lukenut kokoelman hänen puheitaan, jotka on kirjoitettu toisen maailmansodan aikana. Ne on rakennettu hyvin, ja erityisen hienoa on, että ajankohdasta huolimatta niistä puuttuu tavallinen sotapropaganda.

Jopa kansakunnan vaikeimpina päivinä Churchillilla oli silmää muullekin kuin valtiontaloudelle, aseille ja ammuksille. Erityisen puhuttelevaa on se, kuinka hänen kerrotaan sanoneen vuonna 1940 Englannin pelätessä maihinnousua: ”Jos meillä ei olisi kulttuuriamme, mitä me sitten puolustaisimme?”


Tšekkoslovakialaisen muusikon Ivan Mládekin sanat: "Jos kansakunnan kulttuuri pysyy elossa, niin pysyy kansakuntakin."

Ei kommentteja: