Joulun edellä menin kirjakauppaan ostaakseni uutta, suomalaista kirjallisuutta. Siitä on hyvä olla perillä, jotta tietäisi, missä olemme ja minne menemme.
En ollut päättänyt, mitä ostaisin. Hanna-Riikka Kuisman Korvaushoidon olin pannut mieleeni, mutta sitä ei näkynyt melko täyden myymälän hyllyillä. Käteeni osui Markus Nummen Käräjät, mutta sen tarina ajoittui liian kauas menneisyyteen.
Seuraavaksi näin Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä. En innostunut siitäkään sellaisesta typerästä syystä, että kirjan nimi ei miellyttänyt. Sitä paitsi kirjailijan nimessä oli yksi v-kirjain aivan liikaa. Eihän sanaa osaa edes lausua.
Minulla oli vierastamiseeni asiallisempikin syy. Olen nimittäin vältellyt uusia Finlandia-voittajia. Niitä ostaessaan on helposti mainonnan uhri, ja vielä oleellisempaa on, ettei kannata lukea kirjoja, joita kaikki muutkin lukevat. Jos luen Finlandia-voittajia, teen sen yleensä monta vuotta jälkikäteen, kun ne ovat osoittautuneet kestäviksi muutenkin kuin julkisuutensa takia.
Annoin periksi ja ostin Statovcin kirjan.
Kotona avasin sen ja tajusin ensimmäisistä riveistä, että tämä voisi olla maailmanluokan kirjallisuutta. Olen paraikaa teoksen puolivälissä, ja vaikutelma on pysynyt.
Romaani liikkuu Suomen ja Kosovon välillä, eikä maailmassa ole yhtään liikaa kirjoja, joissa tunnetaan kaksi eri todellisuutta, molemmat ymmärtäen ja kumpaankin etäisyyttä säilyttäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti