Minulla oli kouluaikoina suht väljästi omaa rahaa käytössä. En saanut sitä kotoa enempää kuin muutkaan, mutta kun en ostanut makeisia, ylimääräiset kolikot pyörivät taskuissani. Muut huomasivat rahatilanteeni ja käyttivät minua pankkina.
Vähän toisella kymmenellä luokkatoverinani oli muuan Pera (nimi muutettu). Hän oli isokokoinen, ja kun siitä huomautettiin hänelle, hän osasi sanoa, että hänen vanhempansa olivat varsin pienikokoisia eikä hänestäkään tulisi jättiläistä. Hän oli ainoastaan kasvanut nopeammin ja aiemmin kuin muut.
Siinä ikävaiheessa hänen kokonsa kuitenkin riitti. Luokkamme jalkapallojoukkueessa minä pelasin hyökkäyksessä. Pera oli puolestaan puolustuksessa vastapuolen pelote, sillä hän lanasi vastapuolta suruttomasti kumoon.
Peralla oli muutakin käyttöä. Minä palkkasin hänet perintähommiin. Kyllästyin siihen, että minulle ei maksettu velkoja takaisin, ja niin tein Peran kanssa diilin. Lupasin hänelle osingon perityistä veloista.
Yhteistyö sujui mutkattomasti. Peran ei tarvinnut pitkään uhkailla käden vääntämisellä, kun maksuliikenne äkkiä nopeutui.
Mikähän tämänkin juttuni moraali on? - En kyllä yhtään tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti