Voi olla vaikea keksiä, mitä sanoisi läheisensä juuri menettäneelle. Tietynlaisesta muodollisuudestaan huolimatta "otan osaa" toimii kohtuullisesti. Ainakaan siitä ei voi loukkaantua.
Lohdutusten kanssa on syytä olla jo varovaisempi. Liian usein ne ovat heppoisten elämäntapalehtien neuvoista tehtyjä jäljitelmiä. Puhutaan surutyöstä, vaikkei kukaan mene suruun niin kuin töihin mennään.
Typeryyden maksimointia on tämä: "Minä tiedän miltä sinusta tuntuu, kun minultakin on kuollut äiti."
Ensinnäkään kukaan ei tiedä, miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Voi tietysti arvailla, mutta arvaustaan ei voi julistaa tiedoksi, koska jokainen arvaus on väärä. Jokainen ihmissuhde on erityisensä, eikä ihminen itsekään välttämättä tiedä, miltä hänestä tuntuu. Voi olla suorastaan loukkaavaa kuulla, että joku toinen kykenee tunkeutumaan omaan, intiimiin, sisäiseen maailmaan je kertomaan millaista siellä on.
Toiseksi jonkun toisen äidin kuolema ei lainkaan lohduta, kun oma äiti on juuri kuollut. Useimmat nielevät ajatuksensa kuullessaan mauttomat lohdutuksen sanat, mutta näinkin voisi vastata: "Sori vain, mutta tällä kertaa suren omaa äitiäni, en sinun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti