Olen viehättynyt tarinoista, jotka päättyvät kesken ja joista ei tiedä, miten niissä lopulta kävi. Ratkaisemattoman arvoituksen mukana saa ikään kuin monta kertomusta sen sijaan, että tuloksena olisi yksi oikea vastaus, jossa ei ole mitään pohtimista.
Olen joskus ostanut divarista amerikkalaisen Man Rayn omaelämäkerran. Hän oli monialainen amerikkalaistaiteilija, jonka tyylilajeja olivat lähinnä dadaismi ja surrealismi, vaikeatulkintaisia lajeja molemmat.
En erityisemmin pitänyt kirjasta. Sitä vaivasi sama vika kuin monia muitakin ulkomaisia omaelämäkertoja: tekstissä on liikaa ihmisiä, joista ei ole aiemmin kuullut ja joita ei osaa sen vuoksi liittää oikeisiin yhteyksiinsä.
Kansilehden käsin kirjoitetut saatesanat kuitenkin pysäyttivät miettimään: "Pekalle lahjaksi, jota ei tarvitse palauttaa, kävi rakkautemme miten hyvänsä. Rakkaudella Tuula."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti