Kuuntelen musiikkia kausittain. Neil Youngin kausi on menossa aina. Tuomari Nurmioon en tarvitse edes soitinta, koska korvamatoni herättää milloin tahansa mielikuvat, joissa "intiaanit ratsastaa aavaa preeriaa" eikä "ajatuksen säteellä ole yhtään ystävää".
Tom Waitsin kuuntelemisessa minulla on ollut muutaman vuoden tauko, mutta viime aikoina olen taas palauttanut mieleen, miltä esimerkiksi Bone Machine kuulostaa.
Waits ei muistuta ketään muuta. Hän on aivan omansa. On kauniita melodioita, joita hän kähisee persoonallisella äänellään, mutta on myös kolinaa ja outoja sivuääniä. Tunnelma on jäljittelemätön.
Jossain haastattelussa Waits on sanonut, että häntä kiehtoo musiikki, jota hän ei kunnolla kuule. Hän eläytyy musiikkiin, jota soitetaan toisaalla kerrostalossa, jota seinät vaimentavat, ilmastointilaite peittää ja jota liikenteen äänet sekoittavat. Sellaisesta musiikista on pakko kuvitella suurin osa.
Minulla on samanlainen kirjallinen maku. Pidän tarinoista, joita ei kerrota kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti