Tom Wolfen vuonna 1987 ilmestyneestä teoksesta Turhuuksien rovio sanottiin aikanaan, että se voisi olla kaivattu "suuri, amerikkalainen romaani". Ostettuani kirjan huomasin, että sen lukemista oli vaikea jättää kesken. Juppielämän tyhjyys tuli vetävän juonen myötä selväksi.
Vähitellen vaikutelmat haalistuivat, sillä alitajunnan tuomio oli toinen kuin aivojen pintakerroksen mielipidekoneen. Turhuuksien rovio oli ikään kuin Hollywoodia parhaimmillaan. Se oli nokkelaa, koukuttavaa tekstiä, mutta sittenkin siitä puuttui syvätaso, joka on klassikoiksi kutsuttavissa kirjoissa. Jo lukiessa oli tuntunut siltä, että lyhentäminen olisi tehnyt hyvää ja että tarina olisi kannattanut rutistaa 400 sivuun.
Näistä varauksista huolimatta kirjassa on ylittämätön kuvaus nykyihmisen rajallisesta tahdonvapaudesta: Päähenkilö on ryhmittyneenä väärälle Bronxiin johtavalle kaistalle molempien rinnakkaiskaistojen ollessa täynnä. Muodollisesti hän on vastuussa autonsa liikkumisesta. Hän itse painaa kaasupoljinta eikä kukaan muu, mutta todellisuudessa hänen valinnanmahdollisuutensa ovat tasan nolla. Hänen elämänsä romahdus alkaa juuri Bronxista, kun hän ajaa paniikissaan mustan ihmisen kuoliaaksi.
Ehkä on turha nauraa vanhan Neuvostoliiton vaalijärjestelmälle, jossa saattoi valita vain yhden ja ainoan. Meidän systeemimme ei välttämättä tarjoa yhtään enempää vapautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti