Olen Facebook-ryhmässä, jonka nimi on "Kirjallisuuden ystävät". Muutama päivä sitten avautui ketju, jossa kysyttiin huonointa ikinä kokonaan lukemaasi kirjaa. Eniten ääniä on saanut Paulo Coelhon Alkemisti, ja se onkin huono kirja, tekosyvällistä höpinää. Toiseksi taisi tulla Dan Brownin Da Vinci -koodi, joka on myös oma valintani. Se oli idealtaan hölynpölyä, eikä se toiminut edes jännärinä. Luin sen pelkästään velvollisuudesta. Huonoja ja loppuun luettuja kirjoja on muuten aika vähän, sillä kelvottomimmat jäävät yleensä kesken.
Seuraavassa kommentoin sellaisia ketjussa mainittuja kirjoja, jotka eivät huonoimpien listalle kuulu. Jokin teos saattaa tulla väärin arvioiduksi sen takia, että lukijan kirjallinen sivistys ei vain riitä tai kirja tulee luettavaksi väärään aikaan väärässä elämäntilanteessa. Muutamista kirjoista olen blogannut ennenkin. Kirjat ovat tekijänsä mukaan aakkosjärjestyksessä.
Paul Auster: New York -trilogia. Kirjassa on vaikeasti kuvattava ja vahvan jälkimaun jättämä tunnelma. Kutsuisin sitä läpikuultavaksi arjen mystiikaksi.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Suomenkielinen nimi on paljon raflaavampi kuin alkuperäinen. Nimi on vaikuttanut jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Turhasta hehkutuksesta huolimatta lukemisen arvoinen.
Albert Camus: Sivullinen. Sivullisuuden tunteesta on vaikea puhua, ellei ole lukenut tätä. Kirja kertoo ihmisestä, jota "ei vain kiinnosta".
Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys. Suurenmoinen kirjailija onnistuu rakentamaan loputtomista kertomuksistaan vaikuttavan kokonaisuuden.
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut. Jos lukija pitää Gogolin romaania yhtenä huonoimmista, olisi syytä olla edes hiljaa. Klassikoilla on aina syynsä.
Antti Hyry: Uuni. Onhan se kieltämättä työläs luettava, mutta iso homma on uuninkin tekemisessä.
Franz Kafka: Oikeusjuttu. Tähän tiivistyy kolmannes 1900-luvun tragedioista. Kafka kuuluu yleissivistykseen ja jättää lukijaansa jäljen.
Katekismus. Riippuu siitä, mitä tarkoitetaan. Suomen ev.lut. kirkon nykyinen katekismus on valitettavan puiseva, mutta Lutherin katekismukset ovat hauskoja ja viisaita. Toivottavasti kommentoija ei tarkoita minun kirjoittamaani Nuorempaa katekismusta.
Ilmari Kianto: Punainen viiva. Olin varmaan kolmentoista, kun luin tämän koulussa. Kirjan kuvaamien ihmisten köyhyys riipaisi, ja loppuratkaisu järkytti.
Volter Kilpi: Alastalon salissa. Ymmärrän, että teos ei avaudu kaikille. Se on siitä huolimatta suomalaisen kirjallisuuden merkittävin teos. Valitettavasti sen rikasta kielimaailmaa ei voi kääntää muille kielille.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Romaani on täynnä kaunista kieltä, jota osaan pitkät pätkät ulkoa. Se on myös syvällinen kasvutarina.
Norman Mailer: Alastomat ja kuolleet. Hiljattain lukemani ja vaikutuksen tehnyt sotaromaani, joka ei kerro sodasta juuri ollenkaan, mutta mukaan joutuneet miehet se avaa ja paljastaa, mistä ihminen on tehty.
Sofi Oksanen: Puhdistus. En minäkään suuresti innostunut, muttei se silti huono ole.
Amos Oz: Juudas. Ei ehkä parasta Ozia, mutta Ozin parhaat ovat niin hienoja teoksia, että tämäkin yltää lukemisensa ansaitseviin teoksiin.
Raamattu ei oikeastaan kuulu tänne, koska se ei ole kirja, vaan kirjakokoelma. Siitä huolimatta on pakko lainata Jouko Turkkaa. Häneltä kysyttiin hänen lempikirjaansa: ”Olen pahoillani, mutta lempikirjani on Raamattu."
Pentti Saarikoski: Aika Prahassa. Yksittäisenä teoksena ei kovin merkittävä, mutta on kuitenkin oleellinen osa Saarikosken kirjailijakuvaa.
Leo Tolstoi: Anna Karenina. Parikymppisenä ajattelin, että Anna Karenina kertoo rakkaudesta kaiken. En ole muuttanut käsitystäni.
Patrik Süskind: Parfyymi. Kun Parfyymin lukee, kokonainen aisti herää eloon ja lukija arvostaa nenäänsä uudella tavalla.
Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja. Vankiloissa eniten luettu kirja ei voi olla kokonaan huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti