Morsian oli vihkiharjoituksista myöhässä, ja niin menimme
sulhasen kanssa läheiseen kahvilaan. Tehtiin ostokset ja otettiin pöytä.
"Sinä sitten ihastuit ja rakastuit tällaiseen
naiseen", sanoin. Siihen aloitukseen voi tarttua tai olla tarttumatta. Hän
tarttui.
"Niin kuin huomaat, hän on aina myöhässä. Niin tälläkin
kertaa. Minä aina odotan."
En sanonut mitään. Hän puhui ilman välihuomautuksiani.
"Olen miettinyt minkä takia hän. Hän on viehättävän näköinen, mutta tiedän että maailmassa on kauniimpiakin hän."
"Olen miettinyt minkä takia hän. Hän on viehättävän näköinen, mutta tiedän että maailmassa on kauniimpiakin hän."
"Keittiötaidoillaan hän ei minua hurmannut, vaikkei se
polta puuroa pohjaan. Hän mahtuu älyltään korkeimpaan kolmannekseen. Varmaan
joku toinen olisi antanut lapsilleni paremmat geenit."
"Ei me vietetä eläkepäiviä Rivieralla. Toisaalta
luulen, ettei tarvitse sossussa juosta, ei ainakaan usein eikä tällä
tietämyksellä."
"Uskollinen se on ja rehellinen ja luotettava, mutta
toisaalta nämä eivät ratkaise, koska mitkään muut eivät tule kyseeseen."
"Ja luonne. Sehän on tärkeä, ehkä kaikkein tärkein.
Mutta kun luulen, että jossain olisi vielä simppelimpi ja sopuisampi."
Sitten hän piti tauon, pitkän tauon, kunnes sanoi:
"Hän on ainoa, jota voin itselleni kuvitella. Ainoa
mikä minulle sopii. Ainoa tässä maailmassa."
Kahvikupissa näkyi jo pohja. Mentiin kirkkoa kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti