Enimmälti myötätuntoni on elokapinallisten puolella. En keksi perusteluita sellaiselle näkökannalle, että he olisivat syvimmältään väärässä. Vanhojen ei pitäisi pilkata nuorten huolta, nuorethan lopulta perivät vanhojen rakentaman maailman.
Lisäksi elokapinalliset ovat laittaneet itsensä peliin, ja sekin on kunnioitettavaa. Kenties he ovat lievästi rikkoneet lakeja, mutta Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt, jos olisi aina toimittu lakien mukaan. He ovat periaatteineen hyvässä seurassa, sillä monet ihmiskunnan hyväntekijät ovat harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta: Martin Luther King, Mahatma Gandhi, Nelson Mandela ja Vaclav Havel.
Valitettavasti elokapinallisia on liian vähän. Jalkapallo on suositumpaa, sillä lauantaina oli 30 000 ihmistä Olympiastadionilla. Sellaisella ihmismäärällä olisi jo vaikutusvaltaa, mutta elokapinallisilla ei täytetä stadioneita, ei ainakaan vielä.
Jonkinlainen helsinkiläisyyden tuoma suhteellisuudentajun puute hieman häiritsee. Mannerheimintie ei ole ihan niin merkittävä paikka kuin kuvitellaan. Tietysti sieltä voi aloittaa, mutta se alku on parhaimmillaankin vain alku.
Jonkin vuoden takaa muistan lukeneeni, että sevettijärveläisellä on yhtä pitkä matka
– lähimpään apteekkiin kuin helsinkiläisellä on matkaa Haminaan
– lähimpään sairaalaan kuin helsinkiläisellä on matkaa Pietarsaareen
– lähimmälle rautatieasemalle kuin helsinkiläisellä on matkaa Iisalmeen.
Jostain on kuitenkin aloitettava – vaikkapa syrjäisestä etelärannikon kaupungista. Ja jottei käsitettäisi väärin: minä olen aina pitänyt Helsingistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti