Kun olin päivällä käynyt Auschwitzissa, kirjoitin illalla blogihistoriani lyhyimmän tekstin. Totesin yksinkertaisesti, ettei ole mitään raportoitavaa.
Yli viiden vuoden jälkeenkään en osaa muistella omaa vierailuani. Sen tiedän käynnillä oppineeni, että leirissä kuoli paljon myös puolalaisia, kaikkiaan 75 000. Koko leirin asuttaminen alkoi puolalaisesta älymystöstä.
Helvettejä oli muuallakin. Dachaun leirissä Münchenin lähellä minut pysäytti se, että leirin naapurissa oli aivan tavallista asutusta. Kammottava historia oli solahtanut osaksi arkipäivää, eikä rautatieasemalla epäröity toivottaa ihmisiä sydämellisesti tervetulleiksi Dachaun kaupunkiin.
Yhteen keskitysleiriin minulla on henkilökohtainen suhde. Se on Gdanskin lähellä oleva vähemmän tunnettu Stutthof. Meidän poikien äidinäidinisä oli suomalainen merimies, jonka laivan saksalaiset pysäyttivät sodan loppuvaiheessa, kun Suomi ja Saksa olivat jo vihollisia keskenään. Laivan miehistö vietiin Stutthofin leirille. Siellä oli kaikkiaan 100 000 vankia, joista kuoli 65 000. Suomalaisia merimiehiä oli yhdeksänkymmentä, ja heistä kuoli viisi.
Kotiin päästyään vaari ei suostunut kertomaan kokemuksistaan yhtään mitään.
1 kommentti:
Minulla aivan täsmälleen identtinen kokemus Dachausta. Auschwitzista olin lukenut niin paljon, että tiesin, mitä odottaa. Silti mittakaava pääsi hiipimäään ihon alle.
Aika monessa olen käynyt. Kauhein oli Natzweiler Elsassissa, siellä oli hirsipuukin vielä jäljellä. Toisella tavalla kauhea oli Bergen-Belsen. Siitä oli tehty kliininen muistomerkki. Aidan toisella puolella olivat edelleen käytössä SS-upseerien parakit. Nyt portilla lukee Nato.
Lähetä kommentti