Olen arvostanut ihmisiä, jotka saavat paljon aikaan mutta eivät pidä tekemisistään ääntä. Vastaavasti tunnen vaivaantumista sellaisten ihmisten lähellä, joihin pätevät sananlaskut "Laiska töitään luettelee" ja "Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten".
Blogin aiheena laiskat ja samalla kiireitään mainostavat ihmiset ovat polttaneet mieltäni pitkään.
Epäröin kirjoittamista kauan. Tarvitsin siihen hyviä esimerkkejä, mutta omista työpaikoistani en voi kirjoittaa. En välitä kirjoittaa edes omalta paikkakunnalta, koska paasikivimäisesti olen pitänyt periaatteena, että mahdolliset viholliset on hankittava kaukaa.
Ainoa kyseeseen tullut työyhteisö oli se sairaala, jossa isäni oli viimeiset vuotensa. Sitä tunsin kyllin hyvin, ja se oli turvallisen kaukana. Siinäkin oli ongelmansa, koska hoitajat eivät ole yhtään huonompia työntekijöitä kuin muut ihmiset, ehkä jopa parempia. Kun heitä käyttää esimerkkinä, on vaara että heitä luullaan kirjoituksen varsinaiseksi aiheeksi eikä ihmisiä yleensä.
Tästä johtuu se, että käytin 2600 merkistäni niin paljon tilaa sairaanhoitajien kiittämiseen. Ajattelin, että se antaisi hyväksyttävän tilan myös kritiikille.
Ainakaan vielä en ole törmännyt hoitajiin, jotka olisivat suuttuneet minuun. Varmaan heitä on niin kuin aina on lukutaidottomia, mutta someraivoa ei ole noussut, vaikka tämänkertainen kolumni tuntuu herättäneen enemmän huomiota kuin kolumnini yleensä.
Blogini on luettavissa täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti