Moraalia ja ihmiselämää koskevissa keskusteluissa törmätään usein vastakysymyksen muotoiseen perusteluun: "Kuka sitten asettaa rajan sille, mitä saa tehdä?" Sitä käytetään, kun on kyse kansalaistottelemattomuudesta tai vakiintuneiden sääntöjen rikkomisesta. Se on nostettu esiin aivan näinä päivinä, kun on mietitty, mikä on suurvallalle sallittua ja mikä ei.
Vastaus on yksinkertainen: sinä ja minä asetamme rajat. Rajojen asettaminen on jokaisen ihmisen moraalinen velvollisuus, jota ei voi ulkoistaa kenellekään muulle.
Sinä ja minä asetamme vanhempina rajan, jonka jälkeen lasten on tultava illalla kotiin. Kunnan sosiaalitoimi ei sitä tee.
Sinä ja minä asetamme rajan, jonka jälkeen ihmisen on perusteltua kävellä punaisia valoja päin. Liikennevirasto ei sitä kerro.
Sinä ja minä asetamme rajat, jolloin perunalastujen syöminen on syytä lopettaa. Siinä on aikuisen ihmisen turha huudella äitiä apuun.
Edes Jumalalle ei voi vierittää vastuuta. Jokaisen ihmisen on vastattava päätöksistään Jumalan edessä ihan itse.
Ehkä painavinta ja periaatteellisinta on se, minkä sosiaalieetikko Martti Lindqvist sanoi näin: "Jokaisen moraalisesti ajattelevan ihmisen on syytä miettiä se raja, jonka jälkeen hän ei suostu tottelemaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti