Ukrainan sodasta ei kannata sanoa mielipidettään, ellei ole perehtynyt Neuvostoliiton historiaan. Siitä ei taas tiedä mitään, ellei ole lukenut Aleksander Solzhenitsyniä, joka on hyvä ehdokas 1900-luvun merkittävimmäksi kirjailijaksi.
Parasta olisi lukea kieltämättä raskas Vankileirien saaristo. Sitä on hyvä lukea edes jonkin verran. Vaikka nääntyy kärsimysten vyöryn alle ja jättää kirjan kesken, vähästäkin on apua.
Ensimmäinen piiri ja Syöpäosasto ovat helpommin lähestyttäviä romaaneja. Ainakin sivumäärällisesti vähimmällä pääsee, jos lukee Ivan Denisovitšin päivän. Se kertoo 136 sivulla vankileirin päivästä.
Romaanin päätös on yksi vaikuttavimpia, mitä eteeni on osunut. Siinä rangaistusvanki Ivan Denisovitš muisteli kulunutta päiväänsä. Saldo oli hyvä: Hän ei ollut joutunut eristysselliin eikä pahimmalle työmaalle. Päiväruokailussa hän oli saanut ylimääräisen puuron. Tarkastuksessa hän ei ollut jäänyt kiinni kätkemästään sahanterästä, ja tupakkaakin hän oli saanut ostetuksi. "Päivä oli mennyt, ei mitenkään synkkä päivä, melkein onnellinen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti