Kävin Auschwitzissa kahdeksan vuotta sitten. Siellä ollaan sellaisissa saatanallisissa syvyyksissä, että aiheesta ei voi edes kirjoittaa, koska karkeimmatkin sanat kaunistelevat todellisuutta.
Ehkä Kafkaa kehtaan kuitenkin lainata: "Tältä seudulta ei ole mitään tietä elämään päin. Sitä vastoin täytyy olla olemassa jokin tie elämästä tänne. Näin eksyksissä me olemme."
Auschwitzissa oli huhtikuu. Se tuotti kummallisen, kokonaisuuteen sopimattoman muistikuvan, joka pulpahti juuri mieleeni. Jonkin keskitysleirirakennuksen seinustalla kiinnitin huomiota keltaisiin kukkiin, jotka olin tunnistavinani leskenlehdiksi. Kevät oli tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti