On kirjoja, jotka vanhentuvat, mutta joiden viisaudesta ei ikinä pääse eroon, vaikka ilmestymisestä olisi kulunut neljäkymmentä vuotta. Amerikkalaisen yritysjohtajan Lee Iacoccan Autoelämäkerta on ollut minulle sellainen.
Iacocca oli ensin luomassa Ford Mustangia, joka oli poikkeuksellinen menestysauto kuusikymmenluvun Amerikassa. Sittemmin hän nousi itse Henry Ford II:n kakkosmieheksi, kunnes tämä arvostelukykynsä menettänyt johtaja heitti liian lahjakkaan apulaisensa tylysti syrjään.
Saman tien Iacocca palkattiin suoritustilassa olleelle Chryslerille. Jollain käsittämättömällä tavalla hän uitti sen pintaan. Työpaikkoja pelastui niin paljon, että hänestä tuli kansallissankari. Presidenttiehdokkuutta hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan.
Olen oppinut Iacoccalta johtajuutta ja päätöstenteon lakeja.
Johtajuudesta Iacocca sanoo, että se on lähes yksinomaan muiden ihmisten motivoimista. Siitä seuraa kaikki muu hyvä, kuten se että osaa sijoittaa ihmiset oikeille paikoilleen. Joku on hyvä huilisti, mutta tämä ei todista mitään hänen pianonsoittotaidostaan.
Liikemaailmassa on lisäksi kyse ajoittamisen taidosta. Markkinatutkimuksilla ei ikinä saada kasaan kaikkia tosiasioita. Kun yhdeksänkymmentä viisi prosenttia faktoista on koossa, kuluu automaailmassa vielä puoli vuotta ennen kuin puuttuvat viisi saadaan kokoon. Silloin ollaan jo myöhässä. Täytyy aavistaa oikea hetki ja uskaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti