Cristiano Ronaldo on elämäni punaisia vaatteita. En voi sietää maailmantähteä, jota ei näe onnittelemassa maalin tehnyttä pelikaveriaan ja joka nousee joukkuekuvassa varpailleen näyttääkseen pitemmältä kuin muut.
Punaisena vaatteena Ronaldo on vaaratonta lajia. Jos en aktiivisesti seuraa juuri häntä, maailmani ei mene siitä rikki, ei edes jalkapallomaailma.
Tuhoisampaa on, jos ei katso niiden punaisten vaatteiden taakse, jotka kertovat omien näkemysten vastaisista ajatuksista. Juuri vastapuolen maaperällä on seikkailtava. Jos tykkää viihtyä vain mieleistensä kuplissa, rakentaa lopulta poteroa, ja sodat alkavat poteroista.
Sen sijaan kurkistamalla punaisten vaatteiden taakse näkee oman ajattelunsa heikkoudet, sillä on hyvin vähän sellaisia näkemyksiä, jotka eivät ikinä olisi lainkaan oikeassa, eivät miltään kohdin.
Punaisten vaatteiden takana voi edes joskus pitää keskustelua yllä tai ainakin sen mahdollisuutta. Se on rauhantyötä parhaimmillaan. Vaikkei siellä kykenisi edes keskusteluun, pysyy ainakin perillä siitä, mitä toisella puolella ajatellaan. Pohtimalla sikäläisiä mielipiteitä voi vähintään terävöittää omia ajatuksiaan.
Niinpä boikotoin boikotteja, estän estämisiä ja poistumisen sijasta yritän olla paikalla entistä paremmin. Käytännön sovellukseni on tämä: käydessäni kirjastossa tarkistan aina, onko Vapaa-ajattelijasta ilmestynyt uusi numero.
2 kommenttia:
No joo, nuo futispelaajien teatraaliset temput maalinteon jälkeen herättävät korkeintaan lievää ärtymystä, jos sitäkään. En kylläkään oudoksu yhtään Ronaldon pidättyväisyyttä tässä asiassa. Enempi myötähäpeää saa tuntea otteluiden selostajien tavasta huutaa kannustetun joukkueen maalinteon yhteydessä aivan suoraa huutoa! Aikuiset miehet. Mutta niin kai se futis saa aikaan taantumista lapsen tasolle, kaikissa siihen hurahtaneissa.
Pointti on kuitenkin siinä, että Ronaldo on kaikkea muuta kuin pidättyväinen tehdessään itse maalin. Jos joku toinen tekee, se aina harmittaa.
Lähetä kommentti