Vastustan ehdottomasti kuolemantuomiota. Siis aina ja joka tilanteessa. Kavahdan kirkollisia helvettioppeja.
Siitä huolimatta en ole unohtanut kauan sitten tekemäämme Belgian matkaa.
Kun saavuimme maahan Saksan puolelta, törmäsimme kohta raja-asemalla etsintäkuulutukseen, jossa haeskeltiin 12-vuotiasta Sabinea. Hän oli toukokuun lopussa kadonnut Tournaissa aamulla klo 7.30. Hän oli lähtenyt metallin vihreällä maastopyörällä kouluun. Tuntomerkeiksi mainittiin pituus 145 cm, ranskankielisyys, siniset farmarit ja punainen villapusero.
Samalla Belgian matkalla tutuiksi tulivat myös Julie (128 cm ja 8 vuotta) ja Melissa (130 cm ja 8 vuotta).
Etsintäkuulutuksia näkyi niin monessa paikassa, että tuntemattomat tytöt alkoivat tuntua naapurin lapsilta. Missä tytöt mahtoivat olla?
Suomeen palatessamme sanomalehti kertoi, että Julien ja Melissan ruumiit oli löydetty 39-vuotiaan miehen puutarhasta.
Sinä aamuna olisi ollut lohdullisinta tietää, että helvetti on olemassa.
Pidän tuntemustani ymmärrettävänä ja kuitenkin seurauksiltaan vaarallisena. Ettei vain tehtäisi asioita Amerikan malliin. Siellähän joukkoampumisesta tuomitun teloitus striimataan kaikelle kansalle 3. joulukuuta, niin kuin aamun uutiset ovat kertoneet. Raakuuteen raakuudella vastaaminen lisää raakuutta. Tunnekuohussa moraalinen taju voi pettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti