Tuoreen tutkimuksen mukaan kansanedustajaehdokkaiden halutaan ajavan nykyistä tiukempia rangaistuksia rikoksista. Kiristämisen pitäisi vastaajien mielestä olla ehdokkaiden tärkein tavoite.
Facebookin näkökulmasta rattijuopot, kaaharit, pedofiilit, raiskaajat ja eläinten rääkkääjät ovat nykyään erityisen epäsuosittuja. Muutama vuosi sitten vihattiin huumediilereitä, mutta juuri nyt he eivät vaikuta olevan erityisen inhottuja. Myös talousrikolliset ovat kohtalaisen hyvin siedettyjä.
Muodit vaihtelevat rikosten vastustamisessakin. Kaikenlaiset sairauteen kallellaan olevat surkimukset saavat eniten tunteenpurkauksia osakseen.
Järki ei paljon vaikuta ihmisten mielipiteisiin. Ei auta vaikka kuinka osoitettaisiin, että rangaistusten koventamisella ei ole todettu olevan merkittävää vaikutusta rikollisuuden määrään. Kun uskotaan rangaistusten tehoon, siihen sitten uskotaan, vaikka kuka hyvänsä todistaisi mitä tahansa.
Ehdottomat tuomiot ovat kallista lystiä. Yhden vankilavuoden hinta on 50 000 euroa. Sekin tässä yhdessä maksetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti