Laatu näkyy vuosikymmenten jälkeen

Neljättä vuotta peräkkäin bongailen kamerallani 1960- ja 1970-luvun autoja. Kiinnostukseni on syntynyt ennen muuta tapahtumista ja ihmisistä, joita autot tuovat mieleen, mutta itse autoistakin on syntynyt käsitys.

Kolme merkkiä on yleisyytensä puolesta ylivertaisia. Mersuja, Volvoja ja Kuplavolkkareita liikkuu niin paljon, että jaksan innostua vain erikoisimmista. Sen sijaan Bemareita ja Audeja on niukasti, ja jostain syystä Saabit ovat harvinaistuneet. Olikohan kotimainen työ sittenkään niin hyvää kuin haluttiin uskoa?

Ford Anglia on noussut jonkinlaiseksi legendaksi takaikkunansa ansiosta, mutta myös Ford Taunusta näkee paljon. Asiaan enempää perehtymättä syntyy käsitys, että auton yksinkertainen rakenne kertoo hyvästä laadusta. 

Ensimmäisiä Datsuneita liikkuu on runsaasti, mutta 70-luvulle tultaessa Toyotat vievät voiton. Viime aikoina Fiatin laatua on epäilty, mutta 1970-luvun malleja näkyy edelleen. Ihmetyttää vain, missä ovat paljon myydyt satakaksiseiskat. 

Rättäri on yleisimpiä harrasteautoja, mutta isot ja kauniit Citroënit on vienyt ruoste. Yhtäkään ajokuntoista Renaultia en ole nähnyt, Peugeoteja kyllä. Itäblokin Mosseja, Volgia, Ladoja, Skodia ja Wartburgeja on kohtalaisesti. Ehkä niiden heikko laatu on tarjonnut remonttimiehille haastetta.

Minejä ja muita englantilaisia on säilynyt paljon 60-luvun alkuvuosilta, mutta myöhemmin maan oma autoteollisuus romahti. Vauxhallin vikapesiä osattiin välttää niin, että jos joku päätyi GM:n tuotteeseen, hän valitsi mieluummin Opelin.

-------- 

Valikoima 1960-luvun ja 1970-luvun autoja, 36 kuvaa

 Isot Sitikat ovat kauniita, mutta ruoste on raiskannut.