Muutamaa vuotta vanhemmalla lapsuudenkaverillani oli lemmikkinä kesytetty varis, jonka nimi oli Kalle. En ymmärtänyt paheksua luonnoneläimen kesyttämistä, eikä se siihen aikaan haitannut myöskään aikuisia.
Kalle-nimi sopi mielestäni varikselle, eikä minua ole koskaan kiusannut, jos kissaa kutsutaan Matiksi tai koiraa Panuksi. On kuitenkin vaikeasti selitettävä raja, jonka jälkeen eläimille annettavat ihmisen nimet tuntuvat vähän mauttomilta. Esimerkiksi oman mummuni nimi Hilma kuuluu mielestäni vain ihmisille, vaikka nimeä annetaan nykyään paljon myös koirille. Kylällämme paikallisesti usein esiintyvä roolihahmo Leena Lammas ärsyttää minua sietämättömästi.
Luen harvakseltaan Maaseudun tulevaisuutta. Siinä kerrottiin nivalalaisesta Leena Kankaasta, joka oli antanut kahdelle koiralleen nimet Inka ja Pinja. "Nimet olivat suloiset", mutta niissä oli yksi hankala puoli, josta joku Kankaan tuttava muistutti: nyt oli käytetty kaksi hyvää lapsennimeä.
Tästä viisastuneena Kangas antoi seuraaville koirilleen nimet Parka, Surku ja Rukka. Ei luulisi, että ne päätyisivät lapsille.
Vaikka mistä näitä tietää. Lastenkirjailija Maikki Harjanne halusi antaa kirjasarjansa päähenkilölle nimen, jota ei olisi taatusti yhdelläkään lapsella, ja niin hän valitsi nimen Minttu. Kaikki tietävät, miten siinä kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti