Jos saisin suunnitella opettajaopintojen pääsykokeita, ensimmäinen karsintatesti olisi huumorintajun mittaaminen. Jos sitä tajua ei ole, mikään muukaan ei onnistu.
Huumorilla ratkaistaan vaikeita tilanteita, ja joskus itkunkin saa muuttumaan nauruksi. Oma huumorintaju on edellytys myös sille, että opettaja osaa kertoa lapsille soveliaan huumorin rajat.
Viisas opettaja jättää tilannetajullaan elinikäisiä jälkiä. Muistan esimerkiksi neljännen luokan liikunnan opettajan. Hän oli tiukka muttei ilkeä. Hän oli myös oikeudenmukainen, vaikka jalkapalloa hän olisi saanut peluuttaa enemmän kuin turhaksi arvioimaani pesäpalloa.
Yksi tuntimme oli maastojuoksua, opettaja edellä ja oppilaat perässä. Olin pojista joukon kärjessä, ja jonkin puunjuuren kohdalla opettaja kompastui edessäni tai kompuroi.
Minulta lipsahti tyypillinen kymmenen ikäisten vitsonen: "Mitä löysit?"
Hupsista! Tuliko mokattua? Saako opettajalle kuitata noin?
Hän ei ollut millänsäkään, naurahti vain ja juostiin taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti