Sveitsiläisen kirjailijan Peter Bichselin ohuessa kertomuskokoelmassa Lastentarinoita on Pöytä on pöytä -niminen novelli. Bichsel kertoo siinä miehestä, joka kyllästyi elämänsä tavallisuuteen ja tuli siihen tulokseen, että hänen oli välttämättä saatava aikaan muutos, ja niin hän muutti sanojen merkityksen. Hän alkoi kutsua sänkyä tauluksi, pöytää matoksi ja tuolia herätyskelloksi.
Bichselin kuvaaman miehen maailma todella muuttui: Aamulla hän loikoili pitkään taulussaan, yhdeksältä soi valokuva-albumi, hän nousi ylös ja asettui kaapille, jotta hänen jalkojaan ei palelisi, sitten hän otti vaatteensa sanomalehdestä, pukeutui, vilkaisi seinällä olevaan tuoliin, istuutui sitten herätyskellolle maton ääreen ja katseli peiliä, kunnes löysi äitinsä pöydän.
Lopulta miehellä oli uusi kieli, joka oli yksin hänen. Ihmiset eivät enää ymmärtäneet häntä, ja sen vuoksi hän ei sanonut enää mitään. Hän oli vaiti, puheli vain itsensä kanssa eikä edes tervehtinyt ketään.
Bichselin novelli ei ole vain lastentarina, vaan se kertoo siitä elämän peruslaista, että asettuessaan ihmisten maailmaan jokainen ihminen joutuu omaksumaan suurimman osan tämän maailman sanoista, käytännöistä ja käytöstavoista. Täydellinen omaperäisyys johtaa peruuttamattomaan eristyneisyyteen.
Sen vuoksi maailmallisten sanojen ja tapojen omaksuminen ei ole maailmalle tehtävä myönnytys, vaan välttämätön ehto sille, että voisi olla tuossa maailmassa läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti