Aamulehden kolumnini käsitteli tällä kertaa sanoja, joilla voi lähestyä omaisensa menettäneitä ihmisiä. Kolumnin vastaanotto on monesti arvailua, koska aika vähän siitä päätyy kirjoittajan korville. Tällä kertaa epäilen, että kolumnia on luettu kohtalaisen paljon ja että siitä on myös keskusteltu, mutta väittelyä tai kiivastumista se ei ole aiheuttanut. Aihetta ovat epäilemättä useimmat ihmiset joskus miettineet.
Eniten kyselin sitä, onko "Otan osaa" pätevästi sanottu. Jonkun korvissa se on falski ilmaus, mutta joku toinen toivoo nimenomaan sitä. En ottanut asiaan jyrkkää kantaa, enkä voinut ottaakaan, koska oikeat sanat tulevat ratkaistuksi tilanteen mukaan. Mikä sopii toiselle, ei sovi jollekulle toiselle ollenkaan.
Jotain möläytyksiä on kuitenkin syytä karttaa. Juuri omaisensa menettänyt ei aivan ensimmäiseksi kaipaa latteita elämänviisauksia, kuten sitä että "aika parantaa haavat". "Olen pahoillani" puolestaan kertoo kielitajun hapertumisesta, koska tämä lause on kallellaan anteeksipyynnön suuntaan. Se kuuluu vaikka lääkärin suuhun, kun hän ei ole ponnisteluistaan huolimatta onnistunut elvyttämään potilasta.
Kolumni on luettavissa täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti