maanantai 22. toukokuuta 2017

Kuulolaitteeni on osa minua

En pidä ajatuksesta, että julkaisisin saarnojani netissä. Ne ovat kuultaviksi tarkoitettuja, tilannesidonnaisia tekstejä. Tällä kertaa teen poikkeuksen, koska mielestäni tämän tytön tarina ansaitsee jakamisen. Teksti ei sitä paitsi ole omaani, vaan lähes kokonaisuudessaan lainatavaraa.


Kuulolaitetta hävetään

Kaikki alkoi havainnosta, että muuan rippikoulumme isostyttö piti välillä hiuksiaan niin että korva peittyi ja välillä niin, että hiukset olivat kammattuina korvan taakse. Merkittäväksi asian teki sen, että tytön korvassa oli ja on kuulolaite.

Olemmehan me monesti saaneet havaita, että silmälaseissa ei ole mitään häpeämistä, mutta kuulolaitteen kanssa on hieman toisin. Moni mummo tai pappa on sitä käyttämättä vaikka kuinka tarvitsisi eikä suinkaan sen takia, ettei osaisi käyttää sitä, vaan niin sanotusti muusta syystä. Silmälasit voivat olla muodikkaita, mutta eivät kuulolaitteet. Kukaan ei sano, että onpas sinulla kaunis kuulolaite ja saitko kahdet yhden hinnalla.


Nuoren tytön kuulolaite

Eräänä iltana tyttö kertoi meille tarinansa. Hän sanoi olleensa kolmen vanha, kun hänen kuulovammansa huomattiin. Ihmeteltiin, miksi hän ei osannut puhua yhtä hyvin kuin muut lapset tai jos hän puhui, niin todella huonosti. Tutkimusten jälkeen selvisi, että hänellä oli synnynnäinen keskivaikea kuulovamma. Siitä päivästä lähtien alkoi elämä kuulolaitteen kanssa.

Lapsena laitteesta ei ollut ongelmaa eikä huolta, kun lapsi ei osannut ajatella ja kun ei siitä tullut koskaan sanomistakaan.

Ala-asteella tilanne alkoi muuttua. Kasvoi pieni epävarmuus kuulolaitetta kohtaan. Epävarmuus kasvoi pienen ihmisen sisällä ja päivä päivältä vahvistui kiusatuksi tulemisen pelko.

"En uskaltanut enää pitää hiuksiani kiinni. Pelkäsin niin paljon että korvani näkyisivät ja joku sanoisi jotain ikävää. Sain kuulla paljon ikäviä lauseita kuulolaitteiden takia. Ja sen takia en osannut arvostaa itseäni oikein mitenkään."

Hän sanoi, ettei tuntenut kuuluvansa mihinkään joukkoon, koska tunsi olevani liian erilainen toisten silmissä. "Tuntui siltä ettei kukaan osannut arvostaa minua sellaisena kun olin. Sen tähden minä itsekään en osannut arvostaa itseäni."


"Olen yhtälailla tavallinen ihminen kuin kaikki muutkin"

Tarinalla on onnellinen loppu. Tällä kertaa Jeesus ei parantanut kuurona syntyneen korvia. Sen sijaan hänen opetustensa pohjalta on syntynyt sellaista elämännäkemystä, että häpeä lähtee pois. Kuulo voi tavallaan parantua näinkin.

"Vasta omassa rippikoulussani ja sen jälkeen aloin ymmärtää, ettei minussa ole mitään vikaa. Olen yhtälailla tavallinen ihminen kuin kaikki muutkin. Seurakunta on opettanut minulle, etten ole virheellinen vaan virheetön. Minut hyväksytään sellaisena kun minut on luotu. Olen kiitollinen siitä mitä minulla on. Kuulolaitteeni ovat osa minua ja minä olen osa kuulolaitteitani. Erilaisuutta täytyy näyttää, ei peitellä."

1 kommentti:

Aatos kirjoitti...

Minusta on hienoa, että kuulolaitteet on keksitty, eikä niitä tarvitse hävetä. Se auttaa kuitenkin pärjäämään paremmin päivittäisessä elämässä, ja on mahtava keksintö siitä syystä. Tuttukin puhui, että hänen pitäisi saada tilattua laadukkaat kuulotarvikkeet netistä lähiaikoina.