Muuan seurakuntamme määräaikainen työntekijä ilmoitti
vaihtavansa työpaikkaa. Viimeisessä työntekijäkokouksessa hän kiitteli
työtovereitaan niin kuin tapaan kuuluu. Hänen erityisesti mainitsemansa
kiitoksen aihe oli jotain sellaista, jota en ole itse huomannut. Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että hänen kiitoksissaan saattoi olla
perää.
Hän sanoi, että vielä vain keskikokoisen seurakuntamme työntekijät suhtautuvat
hallitsemiinsa asioihin, resursseihin ja
tehtäviin niin kuin ne olisivat heidän omiaan. Hänen kokemuksensa mukaan suuressa
seurakuntayhtymässä asiat ovat toisin. Siellä ne kaikki kuuluvat jollekin
suurelle ja vieraalle organisaatiolle.
Tämänkin puheenvuoro vahvisti uskoani kohtuullisen kokoisiin
organisaatioihin. Isoissa järjestelmissä kenties saavutetaan niin sanottuja
synergiaetuja - mitä ikinä ne sitten oikein ovatkin. Saatu hyöty valuu kuitenkin
lukuisiin kokouksiin, mutta myös siihen, että asiat eivät ole enää omia.
Talonpoikaiskulttuurin parhaita puolia voi siirtää myös toisenlaisiin maailmoihin.
Minua on liikuttanut, kuinka sosiaalipsykologian
emeritusprofessori Antti Eskola muisteli omia professoriaikojaan. Hän kertoi, kuinka hänessä
on vaikuttanut torppareina eläneiden esi-isien ja pientilaa viljelleen isän
perinne. Hän sanoi hoitaneensa 30 vuoden ajan virkaansa samaan tapaan kuin hänen
isänsä, joka aina viimeksi kävi ehtoolla ruokkimassa hevoset. Illan päätteeksi
myös Antti Eskola kiersi laitoksella ja tarkisti, että valot oli sammutettu ja monistuskone
pois päältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti