Keskustelua on eniten aiheuttanut jälleen kerran tekstin sivujuonne, joka tällä kertaa liittyy sanan "eutanasia" kiusalliseen natsihistoriaan. Harkitsin tarkkaan ilmaisua, koska vähän aavistelin, että joku tarttuisi siihen. Päädyin siihen, että kerroin sanan periytyvän natseilta. En väittänyt, että sana olisi natsien keksintöä, niin kuin joku keskustelija yritti hetken väittää. En myöskään sanonut, että eutanasia periytyisi yksin natseilta; "periytyminenhän" on sikäli ovela sana, että ominaisuudet voivat periytyä lapselle monestakin suunnasta: sekä isältä että äidiltä tai monilta isovanhemmilta ja kenties tietyllä tavoin jopa ympäristöltä.
Nyt tuntuu siltä, että olisi kuitenkin ollut parasta aloittaa kolumni sanoilla: "Eutanasia oli natsien aktiivisesti käyttämä sana, ja eräässä keskustelussa tohdin huomauttaa, että ainakin minua tämä tosiasia hieman kiusaa." Jos olisin sanonut näin, kukaan ei olisi voinut mutista vastaan ja ajatukseni olisi pysynyt entisellään.
Eutanasiaan takertuminen osoittaa, että ankarimpia eutanasian kannattajia kiusaa huomio sanan natsitaustaisuudesta. Monille natsiyhteys lienee myös uusi tieto, koska se on tuottanut niin vahvoja reaktioita.
Uskon kuitenkin paperiversion netistä poikkeavan ulkoasun vaikuttaneen siihen, että tekstistä on huomattu muutakin kuin sen sivujuonne, eutanasia.
Sunnuntai-iltaan mennessä kolumnia on kommentoitu netissä 14 kertaa. Uskoakseni vain pieni osa keskusteluista on käyty verkossa, koska paperiversio on edelleenkin Aamulehden yleisin formaatti.
Kolumnin arvioijista 39 on valinnut vaihtoehdon "Lisää tätä!" Hyödyllisenä tekstiä on pitänyt kuusi ihmistä. Neljä lukijaa on sanonut tekstiä ikäväksi ja kymmenen on sanonut, ettei ole tajunnut artikkelia. Viimeisin luku on minulle yllättävän suuri. Ehkä olen kirjoittanut hämärästi, tai sitten jotkut lukijat eivät ole ymmärtäneet, mitä käsitteellä "natsikortti" oikein tarkoitetaan.
Faceobook-sivuni kommentteja en ole tässä arvioinut.
* * *
Aamulehden kolumnini on tässä:
Eutanasia on natseilta periytyvä sana, ja eräässä keskustelussa tohdin huomauttaa, että ainakin minua tämä tosiasia hieman kiusaa. Saman tien kuulin sanat: "Natsikortti natsikortti!" Joku oli jopa tietävinään säännöstä, että väittelyn on hävinnyt se, joka ensimmäisenä mainitsee Hitlerin ja hänen seuraajansa.
Tällaista tuomariratkaisua en hyväksy, vaikka tunnustan, että ihmisten välisissä keskusteluissa on vakiomuotoisia, huonosti perusteltuja vuorosanoja. Niitä voi heitellä niin kuin kortinpelaaja viskoo pataa ja herttaa pöydälle sen enempää miettimättä.
Olen varma, että ajattelevan ihmisen kädessä on myös natsikortti. Soisin, että jokaiselle moraaliselle valinnalle tehtäisiin pakollinen natsitarkistus niin kuin arvioidaan lakien lapsivaikutuksia. Jonkun Mike Goodwinin natsikorttianalyyseista huolimatta Euroopan historian muistaminen on velvollisuutemme.
Sitä paitsi natsikortin käyttämisestä kritisoivat keskustelijat syyllistyvät itsekin moittimaansa pelitaktiikkaan, vaikka eivät sitä huomaa. Heidän korttinsa nimi on "Nyt käytit natsikorttia" -kortti.
Rasistikortti on vanha käsite, mutta uusia kehitelmiä pukkaa esiin koko ajan. Viime aikoina on näkynyt runsaasti "Olet mielesi pahoittaja" -korttia. Tuomas Kyrön huumori on osunut kansakunnan sielunsyvyyteen. Silti ihmistä ei saa noin vain leimata turhan kitisijäksi, jos hän kohtuullisesti puuttuu häntä kiusaaviin pikkuasioihin: naapuri päräyttää ruohonleikkurin käyntiin sunnuntaiaamuna klo 8, ja junassa vastapäisellä penkillä istuva matkustaja selostaa puhelimeen intiimejä terveysasioitaan koko matkan Hämeenlinnasta Tampereelle. Ei näitä tapauksia pidä kuitata sillä huomautuksella, että ärsyyntynyt tai kiusaantunut on mielensäpahoittaja.
Kortteja on rajattomasti. Kaiken hyvän tekemisen voi aina kuitata sanomalla: "Ei yksi ihminen voi täällä mitään." Melkein mikä tahansa perkeleellinen ja ahkera toiminta "parantaa työllisyyttä". Duunareiden sortaminen aivan epäilemättä "lisää kilpailukykyä", ainakin hetkellisesti. Maahanmuuttokeskusteluissa molemmat ääripäät käyttävät kortin tavoin ilmausta "se on vain yksittäistapaus", toiset vakavasti ja toiset pilkallisesti. Päivi Räsänen -kortti alkaa olla jo poissa muodista, mutta yhä on niitä, jotka latistavat minkä tahansa uskonnollisen keskustelun kommentilla "Raamattu on satua" tarkistamatta edes Wikipediasta, mitä sadulla oikein tarkoitetaan.
Samalla tunnustan rehellisyyden nimessä, että joskus on näppärintä turvautua epäkorrektiin korttipeliin. Lause "Noinkin voi ajatella" on kätevä kommentti, kun toinen sanoo jotain tyhmää eikä juuri sillä hetkellä jaksa ruveta väittämään vastaan.
Juttu Aamulehden sivuilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti