Ensinnäkin teksti voi olla huonosti kirjoitettu. Kelvotonta kieltä
syntyy esimerkiksi silloin, kun kirjoittaja ei osaa asiaansa. Mongerrus näkyy vaikeina
lauserakenteina.
Toiseksi kirjoittaja on heikossa itsetunnossaan ehkä turvautunut
oppineilta vaikuttaviin sanoihin, joilla ei ole varsinaista sisältöä. Esimerkiksi
sanat diskurssi tai postmoderni herättävät minussa aina epäilyn.
En ole ikinä tarvinnut niitä mihinkään ja niihin törmätessäni kysyn aina
itseltäni, kannattaako lukea eteenpäin.
Kolmanneksi suomennos voi olla huono. Juuri
viikonvaihteessa aloin lukea vaikeana kirjailijana pidetyn Virginia Woolfin
romaania Menomatka. Sen ensimmäisen sivun kolmas virke kuului näin:
"Tavallisesti onkin parempi, jos ei ole kovin pitkä, pukeudu siniseen
viittaan tai huido jatkuvasti vasemmalla kädellään."
Tuo ei ole mitään osaamaani kieltä, ja niin kirja jäi siihen.
Googlailtuani sain selville, että minulla on kohtalotovereita. Romaanista
kritiikin julkaissut kirjailija Arto Virtanen sanoo teosta huonoimmaksi
suomennokseksi, jota hän on ikinä lukenut. Hänen mukaansa se tökkii joka
lauseellaan.
Minä jätin Menomatkan ensimmäiselle sivulle ja kolmanteen
virkkeeseen, mutta Virtanen jaksoi sentään sata sivua. Hän joutui tunnustamaan,
että hänen arvostelemansa kirja jäi häneltä lukematta. En moiti.
2 kommenttia:
Tuo virke on suomennettu paremmin kuin ansaitsemme, kun otetaan huomioon suomentajien tulotaso suhteutettuna työn vaativuuteen ja aikaaviepyyteen. Esimerkiksi Virgina Woolfin 400-sivuisen romaanin hyvästä suomennoksesta pitäisi maksaa vähintään 50000 (viisikymmentä tuhatta) euroa. Se olisi jotenkuten kohtuullinen korvaus vaikeasta työstä, jonka tekemiseen menee helposti vuosi. Mutta todellisuudessa suomentajille maksettaneen parhaimmilaankin noin 5000 euroa per kirja, ja luultavasti tuosta Woolfin The Voyage Outista maksettiin suomentajalle 500 euroa, sillä kustantaja näyttäisi olevan Savukeidas, joka on tietääkseni varsin pieni ja siis oletettavasti maksukyvytön kustantaja.
Niinpä hyvät suomennokset ovat sulaa armoa, jonka edessä meidän pitäisi polvistua ja kieriskellä maan tomussa.
Kari Enqvist kirjoitti taannoin kolumnissaan ihmisten käsittämättömästä hyvyydestä:
"Ajattelen sairaanhoitajia. Ajattelen kääntäjiä, jotka pikkuruista korvausta vastaan välittävät meille kulttuuria maailmalta. Ajattelen niitä, jotka seurakunnissa uurastavat diakoniatyössä. Ajattelen sittiäistutkijoita ja lastentarhanopettajia. Ajattelen kirjastotätejä, sosiaalityöntekijöitä, runoilijoita, polkupyörän korjaajia ja muita asiastaan innostuneita pienyrittäjiä."
Enqvistin kolumni: https://yle.fi/uutiset/3-11085381
Laatukirjallisuuden kääntäminen vaatii kieltämättä poikkeuksellista intohimoa.
Kun maksoin Virginia Woolfista kaksi euroa, oli kieltämättä syyllinen olo. Uusi, hyvä kirja ei vain voi maksaa noin vähän. No, ei se sitten ollutkaan lukukelpoinen.
Hyvät käännökset ovat sulaaa armoa, niin kuin sanot.
Lähetä kommentti