Monilta nuorilta olen kysynyt, olisivatko juuri äidinkielen opettajat niitä, jotka syvällisimmin ymmärtävät nuoria tai ainakin olisivat niin sanottuja hyviä tyyppejä. Joskus minulle on vastattu, ettei ainakaan tietty nimeltä mainittu, mutta monesti olen saanut hyväksyvää myhäilyä.
Äidinkielen opettajien syvällisyys ei johdu suomen kielestä eikä kieliopista. Syyt ovat muualla, ja syitä on kaksi.
Ensinnäkin äidinkielen opettajat tutustuvat oppilaisiin heidän kirjoitustensa ansiosta. He näkevät asioita, jotka eivät tule muissa oppiaineissa esiin. He huomaavat, että jollakulla pilkut eivät ole kohdallaan, mutta hänellä voi olla muuta osaamista ja intohimoa, jonka varaan voi rakentaa tulevaisuutta. Joku nuori voi paljastaa kirjoituksissaan oman rauhattomuutensa syyn.
Toiseksi äidinkielen opettajat tuntevat kaunokirjallisuutta. Ihmisen ymmärtämiseksi ei tarvita psykologian opintoja, mutta hyvän kirjallisuuden lukeminen vie ihmismielen salaisuuksiin.
Mitähän minäkin raukka olisin luullut ihmisestä, ellei Dostojevski olisi osunut tielleni? Tai mitä tietäisin zimbabwelaisten elämästä, ellen juuri olisi lukenut Petina Gappahin romaania Muistojen kirja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti