Jollain junamatkalla vilkuilin sivusta naapurimatkustajan lukemaa kirjaa. Ihmettelin jaarittelua, jota en mitenkään olisi jaksanut lukea. Matkustaja jäi ennen minua junasta, ja kun hän nousi ylös, paljastui että Kalle Päätalonhan romaani se oli siinä.
Ymmärsin heti, ettei Päätalo ole minun kirjallisuuttani. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt arvostamasta häntä. Ainakin hän on kerännyt talteen merkittävän kansanperinteen. Lukijakuntakin on niin suuri, ettei hän voi olla kokonaan väärässä.
Muutama päivä sitten ostin taivalkoskelaisesta Jalavan kyläkaupasta Ritva Ylösen Päätalo-elämäkerran, ja arvelen sen kiinnostavan minua. Päätalo ei ole ainoa kirjailija, jonka persoona puhuttelee minua, vaikka kirjat ovat jääneet vieraiksi. Mikään ei saa minua tarttumaan Taruun sormusten herrasta, mutta kirjailija Tolkienista kertovan teoksen olen lukenut. Myöskään Narnia-kirjat eivät ole minua varten, mutta niiden tekijä C. S. Lewis on osoittautunut tutkimisen arvoiseksi persoonaksi.
Samaan sarjaan kuuluu osittain myös Mika Waltari. Häntä olen sentään lukenut, vaikka hänenkään romaaneihin en ole syttynyt. Kuitenkin itse Waltarissa on jotain kiehtovaa. Jokin vaikutuksensa on sillä, että asuin Töölön Tunturikadulla viisi vuotta vinottain häntä vastapäätä. Joka ilta nukkumaan mennessä tarkistin, vieläkö Waltarilla paloivat valot. Kerran hivuttauduin hänen kotiovelleen, mutta rohkeus ei riittänyt kellon rimputtamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti