Yhden kerran olen ollut ottamassa kiinni polkupyörävarasta.
Tuttu 16-vuotias poika tuli kysymään kylän keskustassa, olinko nähnyt hänen uuden maastopyöränsä varastajaa. Sanoin etten ollut
huomannut mitään. Poika oli jättänyt pyörän lukitsematta vain parin minuutin
ajaksi, ja sinä aikana pyörä oli hävinnyt.
Lähdettiin vähän kiertelemään.
Varttitunnin jälkeen varas tuli pyörää talutellen vastaan,
25-vuotias pahasti raunioitunut mies, joka liikkui kymmenen vuotta vanhemman,
yhtä lailla raunioituneen miehen kanssa.
Räyhättiin sille.
Hän sanoi aikoneensa vain lainata pyörää, koska oli niin
huonossa kunnossa, ettei jaksanut kävellä kotiin.
En ruvennut päätä silittelemään ja sanomaan, että voi voi kun
sinulla on vaikeata ja ymmärtäähän sen, kun on henkilökohtaista ongelmaa ja
vaikka mitä eikä muuta kuin painetaan villaisella homma. Ei mitään semmoista. Oli kuitenkin tehnyt
yksinhuoltajaäidin pojalle ikävän tempun.
Ja samalla säälitti. Niin surkea ihmishylkiö kuin ikinä voi
olla. Taskut ihan tyhjät, tulevaisuutta ei ollenkaan. Tätä kirjoittaessani on varmasti jo kuollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti