Noin kahdeksan iässä sain lahjaksi Grimmin sadut. Kirjassa kerrottiin noitaukosta, joka kulki talosta taloon, kerjäsi ja ryösti kauniita tyttöjä. Ei kukaan tiennyt, minne hän heidät vei, sillä he eivät koskaan sen jälkeen palanneet ihmisten ilmoille.
Kuvaus ei jäänyt ratkaisemattomaan salaisuuteen, vaan tapahtumista kerrottiin yksityiskohtaisesti:
Mutta mitä tyttö näkikään sisään astuessaan? Suuri verisammio oli keskellä lattiaa ja siinä näkyi kuolleita, palasiksi hakattuja ihmisiä, ja sammion vieressä oli puupölkky ja välkkyvä piilukirves. Tyttö pelästyi niin kovasti, että muna, jota hän piteli kädessään, putosi sammioon. Hän otti sen sieltä ja hankasi veren pois, mutta turhaan, veri tuli siinä samassa taas näkyviin; tyttö hieroi ja hankasi, mutta verta hän ei saanut lähtemään.
Se oli lastenkirjallisuutta silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti