Esimerkiksi tietokonemaailman guru Petteri Järvinen on aivan viime aikoina valitellut tätä digitaalista aikaa ja sanonut, ettei tästä jää ehkä mitään merkkejä historian tutkijoille. Järvinen on laajakatseinen mies, ja jokainen tietää, että tekstiviestit katoavat aikanaan kuin uni aamun tullen.
Toisaalta, miksi ihmeessä juuri tästä meidän ajastamme pitäisi säilyä jälkipolville miljoonia valokuvia? Kuka tulevaisuuden ihminen niitä jaksaisi selata ja miksi hän niistä kiinnostuisi?
Ja mitä erinomaisen uutta ja syvällistä tämä aika on keksinyt? - Lähinnä ennennäkemättömän massatuotannon ja lattean, pinnallisen viihteen. Niillä täytetään tiloja ja aikoja, joille ei ole keksitty parempaakaan käyttöä.
Jos tässä ajassa on jotain arvokasta, se on melkeinpä poikkeuksetta jotain sellaista, että se on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia sitten, mutta on yhä elossa jonkinlaisena muinaisjäänteenä ja muistutuksena siitä, että hyvää ja arvokasta ei koskaan täysin tuhota.
3 kommenttia:
Samaa pinnallista viihdettä se on ollut jo pari tuhatta vuotta, ei ihmisen luontoa käy muuttaminen.
Ihmiskunnan historia ei ole pelkkää pinnallista viihdettä. Meillä on sentään Dostojevskit, Johann Sebastian Bachit, Michelangelot, Augustinukset, Charles Chaplinit ja Kierkegaardit.
Uskon myös siihen, että historia ei ole tasapaksu, vaan että jokaisella kulttuurilla on kukoistuksen aikansa.
Venäjän 1800-luku on täynnä ainutlaatuisen syvällistä kirjallisuutta. Suomalainen rock-musiikki tuotti 1970-luvun lopussa tukun nimiä, jotka vaikuttavat edelleen ja joiden musiikkia yhä soitetaan. Hitlerin Saksa merkitsi myös kulttuurin romahdusta.
Ihmisen luontoa ei ehkä ole muuttaminen, mutta siitä huolimatta ihmisten ja aikakausien saavutukset vaihtelevat.
Toivottavasti ne tulevaisuuden historioitsijat jaksavat katsoa tuntikausia tosi-tv:ta. Talla puolen Atlantia ei nykyaan tuoteta juuri mitaan muuta.
Lähetä kommentti