Olen iloinnut siitä, että joskus olen osannut korjata ennakkoluulojani. Viimeksi olen oppinut ja samalla takonut tätä oppia päähäni, että varaosaliikkeen tiskillä palveleva nainen voi olla miehiä parempi ja samalla varsinainen mestari.
On toisenlaisiakin tapauksia niin kuin havaitsin takavuosien Münchenin matkalla.
Oli lauantai-ilta, ja olisin mennyt kaupungille syömään. Kaikki keskustan ravintolat olivat tupaten täynnä. Mahdollisuuteni näyttivät heikoilta ja harkitsin vakavasti sitä, että ostaisin rautatieaseman seudulta täytettyjä leipiä. Tiesin ne hyviksi ja kohtuuhintaisiksi. Halusin kuitenkin istuskella rauhassa, katsella ympärilleni ja miettiä näkemääni. Oli matkani viimeinen ilta. Olin tutustunut Müncheniin ja käynyt Dachaussa.
Vihdoin löysin viktoriaaniseksi ravintolaksi itseään kutsuvan paikan. Englantilainen ruoka oli entuudestaan tuttu. Tiesin, että se maistuu Englannin kanaalilta, onpa se minkä nimistä tahansa. Sitten tuumasin, että eihän minun ole pakko olla ennakkoluulojeni vanki. Voin antaa englantilaisille kokeille vielä yhden mahdollisuuden.
Kävelin sisälle. Ravintolamiljöö oli sisustuksineen miellyttävä, ja sisällä soi hyvä musiikki. Mutta itse ruoka. Se toi mieleeni sekä Englannin kanaalin että erään hankasalmelaisen tienvarsipaikan. Päätin, että seuraavan kerran turvautuisin eglantilaisen keittiön palveluihin aikaisintaan kuolleiden ylösnousemuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti