Monet suomalaiset nykyelokuvat ovat miellyttäneet minua, kuten Aki Kaurismäen filmit. Olen hymyillyt omalle, ehkä virheellisellekin mielikuvalleni, että niissä on varsin verkkainen rytmi, jonka taukoja on täytetty tupakoinnilla ja tuumailevalla tuijottelulla.
Herää kysymys, miten tulevaisuuden elokuvantekijät ratkaisevat taukohetkien ongelman kuvatessaan 2020-luvun Suomea, kun tupakointi on kielletty melkein kaikkialta. Kieltojen uhmaaminen on muuttunut niin vaikeaksi, että se vaatii huomattavaa viitseliäisyyttä.
Jos elokuvissa oltaisiin uskollisia ihmisten muuttuneille tavoille, käsikirjoituksiin pitäisi merkitä tupakointikohtausten sijaan kännykän räpläämistä. Sellaiseksihan elämä on mennyt. Onpa kyse seminaarien väliajoista tai työpäivän välttämättömistä lepohetkistä, juuri kukaan ei jaksa kävellä hankalasti sijoitetulle tupakkapaikalle, joka on jossain pihanperällä roskapönttöjen vieressä. Mieluummin kaivetaan puhelin taskusta ja aletaan räplätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti