Puolalaisen aforistikon Stanislaw Jerzy Lecin mukaan ateistitkin suuttuvat siitä väitteestä, ettei olisi mitään pyhää. Esimerkkejä pyhän tunteen yleisinhimillisyydestä on helppo keksiä.
Koraanin polttaminen vaikuttaa jopa sotilasliittojen koostumukseen, ja toisaalta ateistit kavahtavat sitä, että ristisymboli tulee pilaamaan heidän alueitaan, jotka he haluavat pitää tyhjinä uskonnollisista symboleista.
Kaikkein kummallisinta on suhtautuminen valtakunnan lippuun. Oman maan kamaraa pidetään niin pyhänä, että sitä ollaan valmiita puolustamaan oman henkensä uhalla, mutta samalla lipun laskeminen maahan on saastuttanut sen ja on ollut ankarasti kiellettyä. Myös sateenkaarilipusta on tullut erityinen kangas, jota tuskin on sopivaa laittaa minkä tahansa likapyykin sekaan.
En osaisi heittää Raamattua paperikeräykseen, vaikka itse esineessä ei pitäisi olla mitään pyhää. Oleellisiahan ovat sen sisältämät sanat. Tavallistenkin kirjojen huono käsittely tuottaa minulle tuskaa, jos satun sitä näkemään. En ole tottunut siihenkään, että ruokaa heitetään pois.
Erityistä suojelusta ansaitsevia ja lähes pyhiä esineitä ovat mummon lahjoittama kello, kihlasormus tai syntymäpäivälahjaksi saatu koru. Tiettyjä tilanteita ei saa halventaa naurulla, kuten todistusten jakoa, ansiomerkkien luovutusta, presidentin esittelyä tai sotilasparaatia.
Jos näinä kevään viimeisinä päivinä oikein haluaisi rietastella, tuore ylioppilas voisi pyytää luokkatovereiltaan kirjoittamaan nimmarit ylioppilaslakin valkoiselle pohjalle. Hämmennys olisi suuri, ja kimpaantumista voisi havaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti