torstai 5. lokakuuta 2023

Nuorimies frakkiostoksilla... ja äiti

Tuttuni oli hankkimassa frakkia pojan vanhojenpäivää varten. Päiviteltiin siinä kadulla, että aiai niin se aika menee. Onneksi on poika, hän sanoi. Tytön kanssa mietittäisiin loputtomasti, onko mekko hyvä. Vielä olisi kampaukset ja meikkaukset ja kaikki.

Rippikoulun vanhempainillassa esikoisten isät ja äidit esitelmöivät lastensa rajoista aavistamatta sitä, kuinka lopuillaan heidän valtansa on. Seitsemäntoistavuotiaita ei enää pitele mikään, sillä ne menevät minne menevät. Neuvoja he ottavat vastaan vain, jos niitä erikseen kysyvät.

Kotoa muuttamisen jälkeen vanhempia ei paljon ajatella. He ovat terveitä ja pärjäävät kyllä. Kotona on tietysti kiva käydä, kun äiti tarjoaa ruokaa. Tämä ihmiselämän lyhyt vapauden aika sallittakoon heille. Pian he kuitenkin huomaavat, että vapaus on vain patsas New Yorkin satamassa.

Nopeimmat perheen perustajat tarvitsevat isovanhempien palveluja, mutta muuten isää ja äitiä ajatellaan vasta heidän täytettyä seitsemänkymmentä. Silloin he joutuvat tarkkailulistalle. Vierailujen jälkeen jo ulkoportailla keskustellaan, että "missä kunnossa se on". Vähitellen huoli muuttuu epätoivoksi, kun jokainen poislähtö on vanhuksen heitteillejättöä. Ahdistavinta on puhua siitä, kuinka "mun mielestä sä et enää pärjää kotona".

Tuttuni muisteli Maaritin laulua että lapset ovat lainaa vain. Kyllä. Niin ovat vanhemmatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti