Pitkäperjantain myyntiartikkelit: naulat ja käsienpesuvesi

Pitkäperjantai on kaikista vuoden niin sanotuista juhlapäivistä suosikkini. Kukaan ei ole vielä keksinyt, miten sen voisi höttöistää ja kaupallistaa muuten kuin kieltämällä sen ja unohtamalla sen ytimen.

Mitä nimenomaista pitkäperjantaisin liittyvää voisi myydä? Nauloja? Käsienpesuvettä? Vääriä todisteita? Orjantappuraa? Nahkaruoskia? Määrämittaan sahattua puutavaraa?

Hankala päivä, kiusallinen päivä. Ei sovi tämän maailman tulevaisuusskenaarioihin.

Jälkipuheet: Jumala-uskoon ei tarvita yliluonnollisia kokemuksia

Nuoren miehen ajatus oli lähtökohta

Tuoreimman Aamulehden kolumnini lähtökohta oli muuan nuori mies, joka sanoi, että voisi hyvinkin osallistua seurakunnalliseen elämään, ellei olisi yliluonnolliseen uskomisen pakkoa. Tuon ajatuksen kommentoinnista tekstini lähti liikkeelle, mutta monesti alkulause pyyhkiytyy tekstin hiomisen mukana pois, ja niin kävi tälläkin kertaa.

Ensin aihe tuntui mahdottomalta sovitettavaksi kolumnin rajoihin eli 2600 merkkiin, mutta olen aina pitänyt mahdottomista tehtävistä.

Pyhyyden tunne rakentuu arkipäiväisten kokemusten varaan

Kenties täysin oma ajatukseni on se, että "olisi outoa, että luonnonlait säätänyt taho joutuisi turvautumaan lakiensa vastaiseen toimintaan" ja että Jumalauskoon ei tarvita yliluonnollisia kokemuksia. Ainakaan en tiedä, että olisin lainannut ajatukset joltakulta. Toisaalta olen täysin varma, että joku muukin on ajatellut samalla tavoin. Maailmassa ei ole täysin uusia, ainutlaatuisia ajatuksia.

Seuraavat rivini pyhyyden tunteen rakentumisesta arkipäiväisten kokemusten varaan ovat muokattua tekstiä Pentti Saarikosken uskonnollista kieltä käsitelleestä väitöskirjastani. Ne ovat niin sanottua peruskauraa, johon uskontokriittisten ateistien olisi syytä tutustua. Loppuisi vänkääminen siitä, että usko perustuu kuvitelmiin yliluonnollisesta todellisuudesta, jota ei ole oikeasti olemassa. Tärkeä ajatukseni on, että selittämätön ja ikuisesti selittämätön on aivan eri asia kuin yliluonnollinen.

Olemassaolon vaikeus

Lopuksi kirjoitin siitä, että Jumala ei ole maailman olioluetteloihin liitettävä lisäolio. Idea ei ole omani. Siitä on kirjoittanut esimerkiksi Wittgensteinilta tärkeimmät vaikutteensa saanut uskonnonfilosofi D. Z. Phillips. Yritin sanoa hänen ajatuksensa kansanomaisesti.

Lyhyt huomautukseni olemassaolon käsitteestä sisältää mutkikkaita kysymyksiä. Olemassaolo ei ole lainkaan niin yksinkertainen käsite kuin filosofiaan perehtymätön ihminen ajattelee. Olen blogannut tästä kerran aiemmin tai oikeastaan toisenkin kerran.

Myötätunto lapsenuskoisia kohtaan

Lopussa ilmaisin myötätuntoni niille, jotka haluavat kaikesta huolimatta uskoa lapsenomaisesti taivaalliseen isähahmoon, eräänlaiseen olentoon. Minä sallin sellaisen uskon, enkä pidä näin uskovia huonompina kuin itseäni.

Kolumnin vastaanotto

Pelkäsin saavani kuraa sekä tiukoilta jumalankieltäjiltä että kireiltä Jumalan puolustajilta. Jumalankieltäjät ovat olleet minun tietääkseni varsin hiljaa. Ehkä tekstini on heidän kannaltaan vaikea. Sitä ei voi vastustaa sillä normaalilla perusteella, että uskoisin johonkin olemattomaan joulupukkiin tai että olisin ristiriidassa luonnontieteiden kanssa.

Myös Jumalan kiivaimmat puolustajat ovat vaienneet. Ehkä he ovat oivaltaneet, että kaikesta huolimatta olen Jumala-uskon puolella ja että tarkoitukseni on helpottaa heidänkin maailmankatsomuksellisia ongelmiaan. Kenties kiihkeimmät eivät vain lue minun kirjoituksiani.

Aamulehden nettisivuilla tekstiä ei ole kommentoitu, mikä saattaa johtua siitä, että vastaava toimittaja seuloo tyhmimmät kirjoitukset pois. Kolumnin arvioijia on kyllä ollut paljon, ja siitä päätellen tekstiä on luettu. Facebookissa juttua on kommentoitu lähes yksinomaan myönteiseen sävyyn. Joku tosin valitti, ettei saa tekstistäni lainkaan otetta. Tasan meni, sillä minäkään en saanut lainkaan otetta hänen kommentoinnistaan, vaikka yleisesti pidän häntä ymmärryksen ihmisenä.


Kolumnini Aamulehden sivuilla

Sillä sekunnilla romahti meidän elämä

Ensimmäisen kerran olin saattelemassa hautaan nuorta liikenneonnettomuuden uhria vuonna 1991. Silloin jokin minussa särkyi. Lehtien onnettomuusuutiset alkoivat elää uudella tavalla. Aiemmin olin vain sivuuttanut ne nopeasti asioina, jotka eivät minulle kuulu.

Noista ajoista lähtien olen aina pysähtynyt uutisten äärelle ja tuntenut jonkinlaista surua. Viimeksi olen ajatellut tutussa paikassa Patalahden huoltamon lähellä sattunutta kolaria, jossa kaksi iäkästä naista törmäsi vastaan tulleeseen neljän hengen perheeseen. Lapset loukkaantuivat vakavasti, ja uutiset ovat kertoneet myös yhdestä kuolleesta.

Onnettomuuskuvia katsellessa päässäni soivat erään leskinaisen sanat, joilla hän kuvasi miehensä saamaa, kuolemaan johtanutta aivoinfarktia: "Sillä sekunnilla romahti meidän elämä."

Facebook vaarantaa vain tyhmien elämän

Minulla on aina ollut Facebookin käytössä kahdeksan periaatetta. Hyvin ovat toimineet alusta saakka.

1) Facebook on viisaasti käytettynä täysin turvallinen paikka. Se ei aiheuta mitään vahinkoa, jota sen käyttäjä ei itse omilla toimillaan aiheuta.

2) En kirjoita ikinä Facebookiin mitään sellaista, joka ei saisi päätyä kenen tahansa nähtäväksi.

3) En lavertele turhia. Jos joku haluaa tietää perhe-elämästäni jotain, sopii soittaa tai kysyä. Vastaan tarvittaessa myös kirjeisiin ja sähköposteihin.

4) En tee Facebookissa mitään sellaista, mitä en voisi tehdä jossain muualla. On parempiakin paikkoja pelata. Jos haluan kannattaa jotain tuotemerkkiä tai liikeyritystä, en tykkää, vaan ostan tai käytän palvelua.
5) En mainosta ketään, en edes parhaita kavereitani.

6) En klikkaa Facebookin mainoksia.

7) Teen vain täysin viattomia testejä ja niitäkin vain syvimmän turhautuneisuuden tilassa enkä ainakaan suostu tietojen uteluihin.

8) En kuvittele, että tykkäilemällä voisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä.

Näillä keinoin Facebook osaa kertoa vain kaverilistastani ja julkisuuden kestävistä ajatuksistani. Siinä ei ole mitään vaaraa.

Ja bonuksena: Ymmärrän, että joku toinen toimii toisella tavoin ja haluaa jakaa pienelle ystäväjoukolleen kissakuvia ja matkakokemuksia tai tiedottaa muuttoaikeistaan. Tällainenkin käyttö on mahdollista, kunhan aina miettii tekemisiään eikä paljasta itsestään suuria asioita.

Pahoitteleminen ei ole anteeksipyyntöä

Julkisuus on niin täynnä anteeksipyyntöjä ja pahoittelua, että aikuiseltakin alkaa mennä sekaisin, milloin kuuluu pyytää anteeksi ja milloin on vain pahoiteltava.

Päätin, että lapsille on muutaman esimerkin avulla kerrottava, mistä on kyse. Seuraavilla eväillä kävin alakoululla.

Oleellista on, että pahoittelemiseen tai liittyy tahattomuus, kun taas anteeksipyytämiseen yhdistyy sekä aito katumus että tahallisuus tai ainakin täydellinen harkitsemattomuus. Pyytäessään anteeksi ilman aitoa katumusta ihminen syyllistyy iljettävyyteen.

*  *  *

Tilanne 1a: Pelaaja potkaisee vahingossa toista pelaajaa ja tämä loukkaantuu. Potkaisijan kuuluu silloin sanoa, että olen pahoillani, mutta tämän enempää häneltä ei pidä vaatia.

Tilanne 1b: Pelaaja potkaisee tahallisesti toista pelaajaa ja tämä loukkaantuu. Omatunto alkaa soimata, että mitäs tyhmää oikein teinkään. Nyt on oikein, että potkaisija käy pyytämässä anteeksi.

Tilanne 1c: Pelaaja potkaisee tahallisesti toista, maalitilanteeseen murtautuvaa pelaajaa, ja tämä loukkaantuu. Potkaisija ajattelee tehneensä oman joukkueensa kannalta viisaasti, mutta käy pyytämässä anteeksi. Tämä on iljettävää kaksinaisuutta, koska katumus puuttuu.

Tilanne 2a: Oppilas käyttää luokkatoveristaan tietämättömyydessään jotain nimeä, joka vaikuttaa viattomalta mutta jota tämä jostain syystä kertakaikkisesti inhoaa. Hän ei voinut aavistaa, että nimi satutti. Loukkaantumisen havaitessaan oppilas tekee oikein, kun sanoo olevansa pahoillaan. Tämän enempää häneltä ei pidä vaatia.

Tilanne 2b: Oppilas käyttää luokkatoveristaan tahallisesti jotain nimeä, jonka tietää loukkaavan. Omatunto alkaa kolkuttaa, ja niinpä hän tekee oikein pyytäessään anteeksi.

Tilanne 2c: Oppilas loukkaa nimittelemisellään tahallisesti luokkatoveriaan ja aivan seuraavassa lauseessa pyytää nopeasti anteeksi. Aito katumus puuttuu, ja siksi hän käyttäytyy inhottavasti.

                                                                            *  *  *

Lisäksi on muistettava, että suomen kielessä on myös anteeksipyynnön kevytkäyttöä, kuten silloin kun vahingossa tönäisee toista tai pyytää toista hieman väistämään bussin käytävällä; mutta nämä ovat taas vähän toinen juttu, koska niissä ei loukata ketään.

Sekä Putin että Trump ovat menotiellä

Kerran jokainen vallanpitäjä makaa kuolinlaverillaan, valtansa menettäneenä.

Tämän tajusin, kun katselin televisiodokumenttia viidenkymmenen vuoden takaisilta linnankutsuilta. Kuuluisat miehet menivät daamiensa kanssa kättelemään presidenttiä, mutta en minä niistä muita tunnistanut kuin Kekkosen, eikä hänkään nykyään äänestä. Kauemmilta ajoilta unohduksiin ovat painuneet Aleksanteri Suuri, Otto Suuri, Pietari Suuri ja paaveista Gregorius Suuri.

Neuvostoliittoa ei enää ole.

Yhdysvaltain presidentit ensin tulevat, sitten ovat ja sitten ne menevät, ja niin kuin ammattinyrkkeilyn maailmanmestareista sanotaan että They never come back, niin on heidänkin laitansa.

Myös Putin ja Trump ovat menotiellä, vaikka eivät itse sitä ehkä huomaa.

Oliko kansanomaistaja Hawking myös merkittävä tieteentekijä?

Kirjahyllyssäni on ollut Stephen Hawkingin kirja Ajan lyhyt historia sen ilmestymisajoista lähtien. Sitä on helppo kiittää. Se on hyvin kirjoitettu, ja minäkin ymmärsin siitä yhtä ja toista.

Sen sijaan on ollut vaikea päätellä, kuinka merkittävä tieteentekijä Hawking oikein on. Hän on erinomainen kansanomaistaja, mutta onko hän myös tiedepiireissä kiitelty tutkija?

Hawkingin kuoleman jälkeen kirjoitetut uutiset eivät tuo kysymyksiin yksiselitteisiä vastauksia. Hawking on erittäin arvostetun Cambridgen yliopiston professori, ja Hawkingin säteily on tunnettu fysiikan käsite. Toisaalta hän ei ole nobelisti, enkä ole törmännyt tietoon, että hän olisi ollut edes ehdolla palkinnon saajaksi. Lisäksi näyttää siltä, että hänen sairastamansa ALS on merkittävästi vaikuttanut hänen ikoniseen maineeseensa. Kansanomaistajanakaan hän ei olisi päässyt nykyiseen asemaansa, jos hän olisi puhunut normaalisti, liikkunut tavalliseen tapaan ja näyttänyt rillipäiseltä nahjukselta niin kuin Bill Gates. Kovin usein täysin toissijaiset seikat, kuten sukunimen omaperäisyys, määrittävät ihmisen mainetta.

Fyysikkopiirien ulkopuolisena amatöörinä Hawkingin lopullisesta merkityksestä on mahdotonta sanoa mitään. Esko Valtaojan arviossa tuntuu kuitenkin olevan itua. Hänen mukaansa Hawking avasi 1970-luvulla uutta ymmärrystä mustien aukkojen tutkimukseen, mutta eniten merkitystä on sillä, että Hawking toi tieteen tavallisen ihmisen ulottuville.

Hautajaiset eivät saa olla päästötodistusten jakamista

Virkani pohjalta saattelen ihmisiä hautaan. Vuosien varrella on syntynyt vahva vakaumus siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei pidä.

Ainakin olen varma, että siunauspuhe ei saa olla päästötodistusten antamista. Jos vainajaa kiitetään, se on tehtävä hyvin kohtuullisesti. Olen joskus kuunnellut siunauspuheita, joissa lähtijää on ylistetty niin paljon, ettei siinä enää Jumalan armoa tarvitakaan.

Tärkeää on myös ihmisten tasa-arvo. Kuollessa kuningas ja hänen tallirenkinsä ovat yhtä paljaina kumpikin. Toinen ei ole parempi toista. Sen minkä tänne tullessamme tuomme, sen saman mennessämme täältä viemme.

Ohjeita turhaan pakertavalle opiskelijalle

Joskus minulta on kysytty, miten neuvoisit nuorempaa itseäsi.

Vastauksen keksiminen on helppoa. Antaisin sen ohjeen, että väsyneenä ei pidä lainkaan opiskella. Kun päässä alkaa vähänkin tuntua sameutta, on lopetettava heti. Opiskelu huonosti toimivilla aivoilla on kuin moottoria ulvottaisi ilman, että moottorin kierrokset siirtyvät vetäviin pyöriin. Väsymyksen yllättäessä ei pidä kysyä, miten vielä jaksaisi voimien loppumisesta huolimatta. Sen sijaan on pohdittava, miten saisi levättyä väsymyksensä pois.

Tässä on ohjeita kelvottomalle, turhaan pakertavalle opiskelijalle. Näillä periaatteilla varmistat, että mikään ei muutu paremmaksi.

1) Muista aloittaa tenttiin tai kokeeseen lukeminen vasta viimeisenä iltana ja mieluiten vasta illansuussa. Kullakin asialla on aikansa. Aika on opiskella, ja aika on vetkutella.
2) Hanki lukuajaksi muuta oheistoimintaa. Kun asia lakkaa vähänkin huvittamasta, on mukava loikata johonkin toiseen puuhaan. Ainakin siinä toisessa saa jotain aikaan.
3) Pidä räpläimesi koko ajan käden ulottuvilla. Sieltä voi saada hyviä tärppejä.
4) Kannattaa paahtaa lukemisensa kanssa aamuviiteen saakka. Kyllä päähän menee, kun survoo ja survoo.
5) Jos vielä voit tehostaa väsymystäsi kokeessa tai tentissä, tehosta. Jos ei tule menestystä, siinä on kätevä selitys. "Mutta äiti, kyllä mä yritin. Olin vain niin väsynyt."

Lamppuja on mutta tähtitaivas katosi

Olen viettänyt Keski-Suomessa Korpilahdella poikkeuksellisen kauniin viikon. Joka päivä aurinko paistoi puhtaan valkoisille hangille.

Yötaivas oli pettymys, vaikka oli pilvistä vapaa.

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten olimme nuorten kanssa samoilla sijoilla. Silloin kävimme eräänä iltana järven jäälle katsoaksemme taivaalle. Näky lumosi niin syvältä, että joukko nuoria miehiä ajoi tuon viikon jälkeen yhteensä kolmesataa kilometriä nähdäkseen tähtitaivaan uudestaan.

Tänä talvena katselin alla päin samalle taivaalle ja totesin, ettei siitä enää ole mihinkään. Muutama hassu tähti yritti pitää vaikutelmaa yllä. Kaikki oli kuitenkin yhtä ja samaa tuhrua. Ei siitä ollut ihmistä lumoamaan.

Edistyksen nimissä on pystytetty pihavaloja ja katulamppuja. Maan päällä näkee nyt paremmin, mutta samalla tähtitaivas on kadonnut yltämme. Puuttuu enää, että se myydään jonkin hampurilaisketjun mainostilaksi.

Tähtitaivaan menettäminen on myös kirkollinen ongelma. Olen sanonut rippikoululaisille, että menkää meren äärelle tai avoimen tähtitaivaan alle ja koettakaa tuntea itsenne siinä suureksi ja Jumala olemattomaksi. En sano enää, eiväthän nämä nuoret ole ikinä nähneet oikeaa tähtitaivasta, eivät ainakaan kotikulmillaan.