Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander on kertonut, että hän sijoittaa sanan "Jumala" mieluiten virkkeen alkuun. Tämän ansiosta hänen ei tarvitse miettiä, käytetäänkö isoa vai pientä alkukirjainta. Majanderin huomautus osoittaa, millaisia lisäsotkuja syntyy, kun omin päin muutellaan vakiintuneita oikeinkirjoitussääntöjä.
Sanan jumala pieni alkukirjain voi viitata yleensä hindulaisiin jumaliin, muttei kristinuskon Jumalaan. Kristillisestä näkökulmasta jumalaa tai jumalia ei olemassa, ellei sitten sillä tavoin kuin niin sanotut epäjumalat ovat olemassa, eli raha, maine tai kalliit autot.
Tämä ero näkyy vaikkapa taannoisessa uutisessa, jonka mukaan jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic sanoi vetäytymisestään: "Tänään myös Jumala/jumala on surullinen." Lausuman merkitys riippuu ratkaisevasti siitä, litteroidaanko Zlatanin käyttämä sana isolla vai pienellä alkukirjaimella. Edellinen on jonkinlainen piikki kristillisyyden tai islamin suuntaan, jälkimmäinen ei lainkaan.
Totuus on lauseiden ominaisuus, ei sanojen. Niinpä iso kirjain ei ota kantaa Jumalan olemassaoloon. Kun kirjoitan Vishnu, en muutu hinduksi, eikä James Bondista kirjoittaminen todista sen puolesta, etten ymmärtäisi hänen olevan vain elokuvien päähenkilö. Niinpä Jumala ei tarkoita johonkin jumalakäsitykseen tunnustautumista. Se on vain käsitteiden tarkkaa käyttöä, jotta ymmärrettäisiin, mistä on puhe.
Kaiken kaikkiaan: Jos haluat kritisoida nimenomaan kristillistä jumalakäsitystä, kirjoita isolla kirjaimella Jumala. Jos taas haluat olla kristinuskolle suopea, kirjoita silloinkin Jumala. Pieni alkukirjain viittaa johonkin muuhun, kuten vanhoihin kreikkalaisiin jumaliin tai maallisiin palvonnan kohteisiin.
En mitenkään ymmärrä, miksi ateisti ei voisi kirjoittaa näin: "Mielestäni Jumalaa ei ole olemassa." Lauseen sisällöstä olen eri mieltä, mutta ajatus on siitä huolimatta pätevästi kirjoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti