Sitä vappua kaverini ei enää nähnyt

Tämä luokkatoverini ei kuulunut lähimpään kaveripiiriini, mutta aika ajoin järjestimme yhteistä aikaa. Meillä oli samoja kiinnostuksenkohteita. Lukiovuosina kumpikin oli vaikuttunut Hermann Hessen Lasihelmipelistä. Dostojevski-löytöni jälkeen se alkoi tuntua vastenmieliseltä sumutukselta, mutta aikanaan se oli tärkeä kirja. Se oli niitä elämän välttämättömiä harha-askelia, jotka on otettava löytääkseen oman tiensä.

Talvella olimme istuneet pitkän illan yhdessä. Päätteeksi kuuntelimme Pelle Miljoonan levyn Moottoritie on kuuma, jonka viimeisenä kappaleena soi Hyvää yötä maailma.

Olin lähdössä jonnekin vapun viettoon, kun sain aattoiltana soiton kaverini veljeltä. Hän kysyi, tiesinkö mitä hänen veljelleen kuului. Enhän minä tiennyt. "Se on kuollut", hän sanoi.

Puhelu oli lyhyt. Peruin menoni. Myöhään illalla lähdin kävelemään kaupungille. Osuin minua hieman nuorempaan tuttuuni, jolta oli puolestaan kuollut veli muutamaa kuukautta aiemmin. Kävelimme ympäriinsä ja aamupuolella erosimme, enkä ole nähnyt häntä sen koommin. Ehkä hänkin muistaa sen yön.

Kaverini ei tietenkään kuollut vappu-aattona, mutta on yksi niistä murheellisista muistoista, jotka kevään juhla tuo mieleen. Jostain syystä juuri vappuna on lähelläni sattunut vaikeita asioita.

Perusvastauksia shakkikysymyksiin

Amatööripohjalta mutta shakkia seuraavana harrastelijana vastaan tässä muutamiin kysymyksiin, jotka tuntuvat kiinnostavan ihmisiä.

Tarvitaanko shakissa matematiikkaa?

Voi olla, että matemaattinen lahjakkuus on sukua shakilliselle lahjakkuudelle, mutta toisaalta potenssilaskujen tai trigonometrian osaamisesta ei ole mitään apua. Shakissa tarvitaan ennen muuta shakillista lahjakkuutta.

Tarvitaanko hyvää muistia?

Shakki ei ole muistipeli, mutta varsinkin avauksessa on välttämätöntä muistaa hyviä pelitapoja. Sen verran kannattaisi pitää mielessään vanhat pelinsä, ettei toistaisi vanhoja virheitään.

Kuinka pitkälle hyvät pelaajat laskevat siirtoja?

Vastaus riippuu pelitilanteesta. Aivan pelin alussa siirtoketjuja ei lasketa ollenkaan, koska hyvät ja mahdolliset siirrot osataan ulkoa. Pelin myöhemmässä vaiheessa voidaan tehdä hyvinkin pitkiä laskelmia, mutta useimmat siirrot ovat melko vaistonvaraisia ja perustuvat ajatukseen: "Kokemukseni perusteella tässä tilanteessa on hyvä pelata jotain tällaista." Loputtomiin ja aivan kaikkea ei voi laskea, koska jo neljä ensimmäistä siirtoa voidaan tehdä 85 miljoonalla tavalla.

Kuinka paljon aikaa vaatii huipulle pääseminen?

Ruotsalaisen psykologian professorin K. Anders Ericssonin mukaan alalla kuin alalla on harjoiteltava 10 000 tuntia huipulle pääsemiseen. Teoria esitettiin 1990-luvulla, mutta sen jälkeen on ajateltu, että arvio on pahasti alakanttiin. Nykyään Ericsson sanoo, että vastaus on kenties jossain 25 000 tunnin tasolla. Tämä tarkoittaa kolmen tunnin harjoittelua joka päivä 20 vuoden ajan. Harjoittelu ei tietenkään yksin riitä, vaan tarvitaan myös lahjakkuutta.

Miten shakkia voi harjoitella?

Pelaaminen kehittää, mutta laudan ja kirjojen äärellä on oltava myös yksinään. On tutkittava omia pelejä, opittava virheistä ja perehdyttävä mestaripelaajien ratkaisuihin. Avaukset eli pelin aloittaminen vaatii ymmärtävää ulkoa osaamista. Varsinkin loppupelissä tarvitaan suoranaista tietoa esimerkiksi siitä, että kahdella lähetillä pystyy voittamaan yksinäisen kuninkaan, mutta kahdella ratsulla ei.

Mitä shakkikilpailussa tapahtuu?

Maailmanmestaruus ratkaistaan kahden parhaan välisessä ottelusarjassa. Viikonlopputurnauksissa pelataan tavallisesti viittä eri vastustajaa vastaan. Lyhyen ajan pikashakkiturnauksessa voi olla kahden päivän aikana kymmeniä pelejä. Kirjeshakki on aivan oma eksoottinen lajinsa. Normishakin suomenmestaruus ratkaistiin tänä vuonna kymmenen pelaajan kesken yhdeksän päivän aikana. Nämä pelit kestävät yleensä neljä tai viisi tuntia, vaikka käytössä on vain rajallinen määrä miettimisaikaa.

Voiko shakkia pelaamalla nähdä maailmaa?

Kisamatkoilla pääsee hyvinkin eksoottisiin paikkoihin, mutta käytännössä museoita tai baareja ei kierrellä. Pelin jälkeen mennään syömään, ja sitten aletaan valmistautua seuraavan päivän otteluun tutustumalla tietokannoista seuraavan päivän vastustajaan. Pitää nukkua hyvin, sillä väsyneenä ei pärjää. 

Onko shakki urheilua?

Shakinpelaajia tämä kysymys ei tunnu lainkaan kiinnostavan. Heille riittää, että shakki on shakkia. Joka tapauksessa fysiikan osuutta ei pidä vähätellä. Tämä näkyy siinä, että pelaajien on todettu laihtuvan pitkissä turnauksissa useita kiloja.

Voiko shakilla elättää itsensä?

Maailmassa on arvaukseni mukaan joitakin kymmeniä pelaajia, jotka elättävät itsensä pelaamalla, mutta jalkapallotähtien ansioissa he eivät ole. Suomessakin on joitakuita täysipäiväisiä ammattilaisia, mutta he yhdistävät pelaamiseensa opetustyötä.

Kuka on maailman paras pelaaja?

Maailmanmestari on nykyään norjalainen Magnus Carlsen. Joku pitää Garri Kasparovia kaikkien aikojen parhaana, ja kenties legendaarisin on amerikkalainen Bobby Fischer.

Pärjääkö ihminen tietokoneelle?

Vielä parikymmentä vuotta sitten ihminen saattoi voittaa koneen, mutta sittemmin koneet ovat menneet edelle.

Onko shakissa romantiikka ja eksotiikkaa?

Monet shakinpelaajat (vaikka eivät kaikki) ovat olleet erikoisia persoonia, joihin liittyy paljon tarinoita. Muuan maailmanmestari luotti niin paljon itseensä, että yritti haastaa Jumalan. Tasoitukseksi hän olisi antanut sotilaan ja yhden siirron. Romantiikkaa voi kuulla shakkiavausten nimissä: sisilialainen, espanjalainen, kuningasintialainen ja katalonialainen avaus, kuningatargambiitti ja Caro-Kann.

Miten shakin voi aloittaa?

Ei tarvitse olla tähti nauttiakseen pelaamisesta. Kaverinsa kanssa voi pelata, kun on hankkinut laudan ja nappulat. Siirtojen oppimisen jälkeen olisi hyvä ottaa varttitunnin kurssi joltakulta vähän osaavammalta pelaajalta, jotta pääsisi alkuun. Näitä kursseja minäkin olen pitänyt kymmeniä. Myös lukuisista alkeiskirjoista on apua. Internetissä voi saada vastustajia ympäri maailmaa esimerkiksi sivustoilla lichess.org ja chess.com. Muutamien pelien jälkeen ohjelmat tunnistavat pelaajan tason ja antavat vastuksiksi sopivia pelaajia. Varsinaiseen kilpapelaamiseen pääsee liittymällä shakkiseuraan. Tampereella voi suositella Tammershakkia. Siihen läheisesti liittyvä Shakkilinna antaa puolestaan lapsille ja nuorille shakin opetusta.

Maailman kaunein kaupunki

Jotkin radio-ohjelmat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Yksi ikimuistoinen oli sellaisen tamperelaismiehen haastattelu, joka on käynyt kaikissa maailman maissa. Hän sanoi, ettei alkuaan tavoitellut kokonaista sarjaa, mutta kun tilanne alkoi ilman varsinaista tarkoitusta kääntyä siihen suuntaan, hän päätti käydä lopuissakin.

Haastattelija kysyi, mikä oli hänen mielestään maailman kaunein kaupunki. Vastaukseksi tuli kaksi ehdokasta. Toinen oli Kanadan Vancouver, ja toinen oli Sveitsin Lausanne.

Olen nähnyt vanhemman poikani ottamia kuvia Vancouverista, ja Lausannea olen katsellut junan ikkunasta. Haastateltu saattoi olla oikeassa.

Ohjelmasta jäi mieleen muutakin. Toimittaja kysyi, millaisia vaaran hetkiä haastateltu oli kokenut matkoillaan. Tämä sanoi olleensa aina selvin päin ja tienneensä mitä teki. Siksi hänellä ei ollut vaaroista mitään kerrottavaa. Seuranneesta hiljaisuudesta kuuli toimittajan jähmettymisen. Mieleen tuli kysymys, mistä ihmeestä hän nyt taikoisi vielä vaadittavat kymmenen minuuttia.

Kevään ensimmäinen profeetta

Kukkasista tietämätönkään ihminen ei voi sivuuttaa kevään ensimmäistä leskenlehteä noin vain. Se pursuaa kuolleelta näyttävästä maasta esiin kuin kansaansa lohduttava ja kannustava profeetta: Älkää antako periksi. Tulossa on parempia aikoja vaikka luulisitte, että kaikki on menetetty. 

Ympärillä vihertelevä ruohon vahvistaa asian.

Niin kuin jalkapallossa, niin myös kasvien maailmassa pienen on oltava nopea. Pian suuremmat tulevat ja peittävät tiedon siitä, kuka on tuonut toivon.

Googlauslistalla menestyminen ei takaa mitään

Minulla ei ole mitään syytä epäillä niitä positiivisia lausumia, joita on sanottu äskettäin kuolleesta Ilkka Kanervasta. Jokaisessa puolueessahan on ihmisiä, jotka herättävät myös poliittisten vastustajien kunnioituksen. Kanerva näyttää kuuluneen elämänsä lopulla tähän joukkoon. On kiitetty hänen ihmisläheisyyttään, eikä hänen ulkopoliittista pätevyyttään ole epäilty. Arvostus on tosin vaihdellut hänen uransa aikana. Vuonna 1994 hänet äänestettiin Suomen turhimmaksi julkkikseksi, vaikka viimeisinä vuosina hänestä ajateltiin toisin.

Kanervan tragedia oli, että hän kompasteli eräänlaisissa viihdemaailman sotkuissa, joista hänen olisi pitänyt pysyä erossa ainakin ollessaan ulkoministerinä. Nämä kompastelut toivat kuuluisuutta. Niinpä hän oli joulukuussa 2008 Suomen kymmenen googlatuimman ihmisen listalla. Siellä olivat myös Johanna Tukiainen, Rakel Liekki, Duudsonit, Martina Aitolehti, Jussi Halla-aho, Satu Tuomisto, Marika Fingerroos, Susanna Sievinen ja Ismo Laitela.

Olen naapurille paljosta velkaa

Naapurimaan presidentin toiminta on kammottavaa, ja sille on vaikea löytää sanoja.

Minä olen kuitenkin velkaa naapurille paljosta hyvästä. Jonkun mielestä olen puhunut kyllästyttävän usein Fjodor Dostojevskista Olen lukenut hänen Karamazovin veljeksensä yhdeksän kertaa, ja voin puhua Dostojevskiin tulemisesta niin kuin joku toinen puhuu uskoon tulemisesta.

On muitakin tärkeitä kirjailijoita. Leo Tolstoin Sota ja rauha on antanut minulle historiankäsitykseni pohjan. Anton Tshehov on novellien mestari, ja Alexander Solzhenitsyn on vyöryttänyt näkyviin 1900-luvun kammottavuuden perusteellisemmin kuin kukaan muu. Semiootikko Mihail Bahtin on puolestaan auttanut ymmärtämään Dostojevskin moniäänisyyttä.

Velkani ei jää vain kirjallisuuteen. Ilman Andrei Tarkovskin Solarista luulisin, että scifi on enintään lukiolaisille sopivaa elokuvataidetta. Fyysikko Andrei Saharov on ollut toisinajattelijoiden joukossa maailman ehdotonta kärkeä. Aleksei Navalnyi on todiste siitä, että myös poliitikot voivat ajatella muutakin kuin sopeutumiseläkkeitään. Leningradin piirityksestä selviytyminen on maailmanhistorian hienoin sotavoitto. Baletista en tiedä mitään, mutta venäläiset tulevat mieleeni ensimmäisinä.

Juri Gagarin kävi ensimmäisenä avaruudessa, ja häntä ennen siellä oli Laika-koira. Shakinpelaajista Garri Kasparov on kenties kaikkien aikojen paras, ja Neuvostoliiton punakone on pelannut urheiluhistorian parasta jääkiekkoa. Monien mielestä Lev Jashin on jalkapallomaalivahtien ykkönen.

Nykyisyys on niin hullu kuin hullu voi olla. Silti ne tähdet loistavat taivaalla, vaikka maan päällä olisi sysipimeä.

———

Epäilen vahvasti, että algoritmit ovat estäneet minua julkaisemasta tätä tekstiäni normaalilla tavalla. Niiden kiertämiseksi eräät sanavalinnat ovat outoja.

Minun uskontunnustukseni

En kaipaa kirkon uskontunnustusten uudistamista. Ne ovat hyviä sellaisina kuin ovat ja antavat hyviä aihioita katsoa tuoreesti Jumalaa ja ihmiselämää. Hiljaisen viikon aluksi on kuitenkin hyvä katsoa omaan uskoon ja maailmankatsomukseen. Vuosien varrella joihinkin asioihin usko on kadonnut kokonaan, ja eräät opit ovat lakanneet koskettamasta.

Uskoni on loppunut esimerkiksi siihen, että Joosef ja Maria olisivat joulukertomusten mukaisesti paenneet Betlehemistä Egyptiin. Pienet ihmiset olivat kieltämättä suurten armoilla, mutta Egyptin matka on väärällä tavalla ihmeellinen. Se olisi ollut sen ajan kulkupeleillä liian vaivalloinen ja suorastaan älytön. Parempia pakopaikkoja olisi ollut tarjolla paljon.

Uskoni enkeleihin on puolestaan täysin väljähtynyt. Minulle on samantekevää, onko heitä olemassa vai ei. Siksi en väitä vastaan. Maailmankatsomuksessani ei vain ole heille käyttöä. Eläviä olentoja minulle ovat kasvit, eläimet, ihmiset ja Jumala. Neljännelle lajiryhmälle ynnä Jumalalle ei ole tilaa eikä tarvetta.

Tämän kaiken keskellä on asioita, jotka ovat kestäneet. Tärkeintä on tie palmusunnuntain ratsastuksesta Getsemaneen, Golgatalle, pääsiäisaamuun ja edelleen Galileaan "jossa te saatte minut nähdä".

Tuo kertomus on syvällisin ja monipuolisin, mitä on vastaani tullut. Siinä ovat kaikki kärsimyksen muodot, joista hylätyt, kidutetut, pilkatut ja koulussa kiusatut voivat löytää omat kohtalonsa. Lamaantumisen ja epätoivon jälkeen seuraa yllätys, jota kukaan ei jaksanut odottaa. Epäusko horjuu ja kaatuu, ja kertomuksen loppusivut ovat täynnä anteeksiantoa kuin Jumalan armo.

Tämä kaikki on minun kulkemisteni perusta. Tätä kertomusta luen tälläkin viikolla Matteuksen evankeliumista, suosikistani. Ludwig Wittgensteinin sanoin: "Rehellinen uskonnollinen ajattelija on kuin nuorallatanssija. Hänen jalkojensa alla oleva pohja on kapea, mutta sillä voi kulkea."

Turha julkkis ei ollut turha

Nuori polvi ei enää tunne Pertti Purhosta, mutta hän oli oman aikansa pintjulkkiksia, joka nousi kuuluisuuteen sekä urheiluansioilla että julkkisavioliitollaan.

Pitkään pidin häntä varsin turhana tapauksena, johon ei saanut liikaa kiinnittää huomiota. Yhtenä yönä kuuntelin kuitenkin hänta radio-ohjelmassa ja huomasin oman arvioni vääräksi.

Ensin Purhonen muisteli Kruununhaassa vietettyä lapsuuttaan. Monet hänen siltä ajalta tuntemansa ihmiset olivat muuttaneet muille maille, kuolleet, alkoholisoituneet tai joutuneet vankilaan. Purhonen sanoi, että hänet pelasti kasseineen nyrkkeilysalille kävellyt mies, jota hän lähti seuraamaan. Sitä tietä kulkien hän voitti olympiapronssin.

Parhaiten jäi mieleen Purhosen lapsuudenmuisto. Hän oli yrittänyt väistää autoa, mutta oli kaatunut ja polkupyörä oli rikkoontunut ja polvi oli loukkaantunut. Itkuisena hän raahautui kotiovelle pyöränsä menettäneenä ja polvivammaisena. Isä oli vastassa ovella, mutta lohduttamisen sijasta hän oli ottanut vyön ja alkanut lyödä. Oli lyönyt sitä lujemmin mitä enemmän poika oli anonut apua ja armoa. Lyönyt, lyönyt.

Purhonen kertoi, että sinä hetkenä pienen pojan maailma oli särkynyt. Siitä ei enää saanut ehjää. Vuosien ajan muisto katkeroitti elämää. Jossain ryhmäkeskustelussa se oli lopulta purkautunut ulos ja aikuinen mies oli itkenyt katkeruutensa pois. Hän oli mennyt yli kahdeksankymmentävuotiaan isänsä luo ja puhunut lapsuudenmuiston. Vasta silloin katkeruus väistyi.

Ihan sama, tuleeko pommeja vai pakotteita

Jäin miettimään Aamulehden uutispäällikön Jussi Saarisen kolumnia. Hän kirjoitti siitä, että siviiliväestöä ei ole onnistuttu ikinä lamaannuttamaan laajoillakaan pommituksilla. Toisen maailmansodan alkuvaiheessa saksalaiset pudottivat taivaalta kuolemaa englantilaisten päälle. Sotaonnen kääntyessä englantilaiset yrittivät tehdä saman saksalaisille, mutta kummassakin maassa siviilit pitivät pintansa. He kärsivät, mutta jotenkin oppivat selviytymään

Vietnamissa amerikkalaisten pommitukset olivat yhtä tehottomia. 

Mitä enemmän ukrainalaiset pannaan kärsimään, sitä taistelutahtoisemmilta he vaikuttavat. Venäläiset eivät ole saaneet pommeja niskaansa, mutta taloudellisia tuhoja tuottavat pakotteet eivät tunnu heitä lannistavan. Putinin kannatus on vain noussut. USA on saartanut Kuubaa jo kuusikymmentä vuotta, mutta yhä se keikkuu pystyssä.

Tässä alkaa olla jo niin paljon tapausesimerkkejä, että voitaneen puhua sosiaalipsykologisesta laista: kansakuntaa ei voi kukistaa siviilejä kiusaamalla. Sota on sotilaiden kisa.

Jopa pappien selibaatilla on etunsa

Katolisesta kirkosta kertoneet uutiset ovat vakuuttaneet siitä, että luterilainen käytäntö on ratkaisevasti parempi: pappien selibaatti kierouttaa elämää ja tuottaa sairaita käytäntöjä.

Jokaisella haitalla on kuitenkin etunsa. Niin myös selibaatti on tuottanut jotain hyvää, mikä kenties osaltaan selittää sen synnyn.

Asia valkeni minulle, kun luin mitä Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja kirjoitti viime viikolla. Hän pohti sitä, miksi Venäjällä ei nousta kapinaan ja Putinin koneisto saa rällästää vapaasti. Hän selitti omat syynsä: "Hävettää tietysti oma pelko, mutta minkä tälle voi? Ennen isäksi tulemista en pelännyt mitään."

Lapsia uhkaamalla voi hiljentää moraalisimmankin ihmisen. On huomattavan vaikeaa ryhtyä marttyyriksi, kun tietää samalla tekevänsä lapsistaan orpoja ja puolisostaan lesken.