Kone voittaa shakissa muttei välttämättä kirurgiassa

Shakin maailmanmestari Garri Kasparov voitti vuonna 1996 parhaan tietokoneohjelman melko selvästi, mutta vuotta myöhemmin hän jo hävisi. Nykyään ihmisellä ei ole mahdollisuuksia konetta vastaan.

Tekoäly on uusin mestari. Kolme vuotta sitten shakkimaailmaa järkytti AlphaZero -niminen tekoäly, joka oppi pelin itsekseen muutamassa tunnissa. Sille opetettiin vain säännöt, ja sitten se pelasi harjoituspelejä parhaita shakkiohjelmia vastaan. Se oppi kerta kerralta lisää, kunnes alkoi voittaa shakkiohjelmat ylivoimaisesti.

Melko yllättävissä asioissa ihminen on kuitenkin parempi. Luulisi, että kone olisi kirurgin kättä tarkempi, mutta viime vuonna ilmestyneen Tekniikan maailman mukaan robottikäsiä ei voi käyttää aivoleikkauksissa, koska niiltä puuttuu tuntoaisti. Kirurgille on olennaista aistia, miten kudos käyttäytyy leikkauksen aikana. On tunnettava esimerkiksi se, kuinka kovaa ainetta kasvain on, ja siksi tarvitaan perinteistä sormituntumaa, joka välittyy ihmiskädessä olevien herkkien instrumenttien kautta.

Vielä pitempi matka on siihen, että kone voisi lohduttaa itkevää lasta.

Citymaasturi, housuhame ja voileipäkakku

Olen kerran kokeillut Hummeria, amerikkalaista autoa, joka on lähinnä maastoauton ja panssariauton sekasikiö. Kyseessä oli hääauto, ja häihin sopivat monenlaiset hullutukset, ei siinä mitään. Joku on kuitenkin hankkinut Hummerin ihan siviilikäyttöön. Sitä en ymmärrä. Epäilen, että syyn paljastumiseen tarvitaan pään magneettikuvausta. Jokin suuruudenhulluuden loinen on luikerrellut korvakäytävää pitkin ihmisen sisään.

Huvittavia yhdyssanoja ovat valashai, tiikerihai, kissakala, poliisikoira, kalasääski, muurahaiskäpy, kalakukko ja jäniskoira. Niiden huvittavuus on lähinnä kielellistä.

Asiapohjaltaan koomisia ilmiöitä ovat taas housuhame ja voileipäkakku. Kun housut ja hameen yhdistää, syntyy jotain, minkä ei luulisi miellyttävän kenenkään silmää. Voi ja leipä kuuluvat yhteen, mutta kakkua niistä ei tule. Sitä mieltä minä olen.

Entäs sitten citymaasturi? Se on kuin Hummer mutta paljon pienempi. Sekään ei kuulosta viisaalta. Kulkupelin voi suunnitella joko kaupunkiin tai maastoon muttei molempiin, niin kuin jalkineista tennarit kuuluvat kaduille ja saappaat metsään. Tennarisaappaat olisivat pöhkö idea.

Hummer H2

Jumala ei ole jokin lisäolio

Olen samalla kannalla kuin D. Z. Phillips -niminen uskonnonfilosofi. Hänen mukaansa Jumalan olemassaolosta keskusteleminen ei ole keskustelua siitä, kuinka monta oliota on maailmassa. Ei niin, että minun maailmankuvassani olisi yksi olio enemmän kuin ateistilla. 

Sen sijaan Jumalan olemassaoloon uskominen tarkoittaa sitä, että näen todellisuuden erilaiseksi kuin se olisi ilman Jumalaa. Uskon ansiosta universumi ei olekaan enää kylmä eikä persoonaton, vaan se on lämmin syli, jonka varaan voi heittäytyä. Voi suorastaan hypätä sen syvyyteen, niin kuin Kierkegaard ajattelee.

Vähän niin kuin on isäkäsitteen kanssa. Kun maailmaan tulee syntyvän lapsen myötä yksi isä lisää, maapallon väestö ei kasva kahdella ihmisellä, vaan ainoastaan yhdellä; lisäksi maailmassa on yksi uusi suhde.

Potilaalta amputoitiin väärä jalka

Itävallassa on amputoitu 82-vuotiaalta potilaalta väärä jalka. Näin kertoo tuore uutinen. Yhtään vähemmän kiinnostava ei ole tekstin lopussa ollut lause, että potilaalle on tarjottu psykologista apua; sentään sitä, vaikka jalkaansa se ihminen kaipaa.

Voi kuvitella, millaista on lääkärinä mennä potilaan luo selittämään, että meille sattui pieni vahinko.

Minua hävettää, että uutista lukiessa ensimmäiseksi vähän naurahdin, vaikka olisi pitänyt ajatella aivan jotain muuta.

Juttu on hyvä esimerkki siitä, että kun onnettomuuden tapahtumapaikalta mennään riittävän kauas, tragedia muuttuu kummasti komediaksi. On helppo naureskella, kun tapahtumaan on etäisyyttä ja uhrit ovat vento vieraita. Potilasta tai hänen omaisiaan tapaus ei huvita ollenkaan. Päinvastoin epätoivo raastaa mieltä. Jossain päin Itävaltaa nukutaan paraikaa unettomia öitä ja etsitään kiivaasti syyllisiä. Ainakin potilaan ja häntä hoitaneiden ihmisten elämä on pilalla.

Totuudentorvet ja liian valovoimaiset

Ei mahtunut helluntain saarnaan, joten julkaistaan tässä:

Perimmältään sekä totuus että valo ovat jumalallisia ominaisuuksia. Ihmiseen mahtuu niitä vain kohtuullinen määrä. Syntyy onnettomuutta, jos hän ottaa ne täysimääräisesti käyttöön.

Kukaan ei kaipaa totuudentorvia, jotka aina ajattelevat ääneen. Välillä on viisasta olla hiljaa. Kenelle tahansa ihmiselle ei kannata paljastaa, mitä ajattelee hänen uusimmasta hiustyylistään. Uusista tatuoinneista järjestelmällisesti olen vaiennut, vaikka minun silmissäni ne ovat ihottumaa. Aivan jokaisessa ruokapöydässä ei kannata tunnustaa, että ruokalajin nieleskeleminen on työlästä.

Totuus ei ole kristillisessä mielessä yksinään hyve. Kiitoksen aihe siitä tulee vasta sitten, kun sitä käytetään yhdessä rakkauden kanssa.

Elämä voi olla vaikeaa myös täydelliseltä vaikuttavan ja kovin valovoimaisen ihmisen lähellä. Hän tulee vastaan ikään kuin pitkät valot päällä. Ne eivät valaise tietä, koska häikäistyneenä ei näe mitään.

Lasten selityksiä tavallisille sanoille

Vuosien varrella olen talletellut tiedostoihini monenlaista, sekä viisasta että hauskaa, jota joku on ajatellut tai sanonut tai  jota jossain on tapahtunut. Niissä arkistoissa on kiinnostavaa toisinaan seikkailla. Tällä kertaa silmiini osui kokoelma lasten selityksiä, kun heiltä oli kysytty sanojen merkityksiä. - Jutun lähdettä en enää muista, mutta epäilen Helsigin Sanomia; elämä menee tylsäksi, jos kaikelta ja aina vaatii tieteellistä tarkkuutta.

Äiti: huolehtii kun iskä on aina vapaapäivänäkin töissä.

Isä: se hoitaa lapsia kun äiti on kaupungilla.

Eläke: Mun mummit on eläkkeellä, paitsi toinen on nyt Espanjassa.

Aamu: silloin heräillään ja ollaan vihaisia äidille.

Epätoivoinen: Sellainen joka mököttää kaapin päällä. Se luulee ettei sillä ole kaveria.

Humalainen: kävelee hiljaa, törmäilee, unohtelee sateenvarjojaan ja syyttelee siitä toisia.

Pappi: se ei ole humalainen.

Armeija: Tarvitaan kypärät, pyssyt, sotavaunut, sotasuojia, sotalääkäri, pommit, pommisuojat ja tykki. Sitten tapetaan toisia.

Periaate: mun äiti puhuu siitä koko ajan puhelimessa.

Hellyys: ettei purista kättä vaan pitää löysästi.

Jumala: Jeesuksen määrääjä, joka loi ehkä maata. Minä olen miettinyt, että mikä oikeastaan on esimerkiksi jalka. Mihin sitä tarvitaan? Ja nyt pitäisi vastata, että mikä on Jumala vaikkei tiedä edes mikä on jalka.

Jeesus: semmoinen parantaja joka voi kävellä veden päällä.

Uskonto: sitä kun tottelee aikuisia.

Keski-ikäinen: kun on ensin ollut lukiossa.

Ylioppilaslahjaksi jotain mikä tekee antajalle kipeää

Olen koruista ja astioista tietämätön mies, joten olin kummityttöni ylioppilaslahjan äärellä pulassa. En halunnut antaa rahaa, vaan mieluummin pysyvän muiston. Lievässä ahdistuksessa aloin kehitellä ajatusta, että en antaisikaan jotain ylimääräistä tai helppoa, vaan jotain sellaista, josta luopuminen kirvelisi pitkään ja lisäksi harmittaisi.

Menin kirjahyllylleni, eikä minun tarvinnut miettiä pitkään. Papalagit oli juuri se kirja. Se ilmestyi alkuaan vuonna 1920, ja esipuheensa mukaan se kertoo samoalaisen alkuasukaspäällikön Euroopan matkan kokemuksista. Kirjan esipuheen syntytarinaan ei ole luottamista, mutta se on siitä huolimatta viisas kirja ja minulle rakas.

Papalagit oli loppuun myyty enkä ollut nähnyt sitä antikvariaattien hyllyillä. En välttämättä näkisi kirjaa enää missään. Tuumani oli kuitenkin niin pitkällä, etten osannut siitä luopua. Juhlapäivänä annoin kirjan, ja luopuminen teki kipeää.

Tapahtuman loppunäytös oli kesällä, kun törmäsin kirjakaupassa kirjan uusintapainokseen, joka oli tietämättäni kaiken aikaa ollut olemassa. Ostin kirjoja saman tien kolme kappaletta. Jo kaupan ovella muistin, että tämä juttu oli kuin kertomus viidestä leivästä ja kahdesta kalasta: kun laittaa vähänsä käyttöön, saakin lopulta yllin kyllin.

Samalla tunsin, että henkilökohtainen ihmiskokeeni oli epäonnistunut. Ikään kuin minua olisi näpäytetty ja joku olisi sanonut: "Älä ikinä enää erehdy luulemaan, että sinä ihmislapsi voisit omavaltaisesti luopua elämässäsi jostain. Sitä valtaa sinulle ei ole annettu. Sen minkä annat mukamas suurena hyväntekijänä, tulee sinulle kolminkertaisesti takaisin."

Kolumnin jälkitunnelmat: kiittelin jalkapalloa

Kahteen edelliseen Aamulehden kolumniini en ollut täysin tyytyväinen, mutta tällä kertaa sain kirjoitukseni rullaamaan. Siinä auttoi tiukka yhteen asiaan keskittyminen. Kirjoitin vain siitä, kuinka jalkapallo ainutlaatuisella tavalla yhdistää kansakuntia ja aivan erilaisia ihmisiä. Yleismaailmallisuudessa mikään toinen laji ei pääse sen haastajaksi. Tietysti ihminen voi elää ilman jalkapalloa, mutta kapeasti.

Kirjallisena lajina kolumni vaatii kärjistämistä ja tietynlaista yksisilmäisyyttä. Urheiluaiheeseen sitä oli helppo saada mukaan. Asiantuntemustakin minulla on pitkältä ajalta, vuodesta 1966.

Vastaväitteitä kolumni ei juuri ole herättänyt, ja mitäpä sitä kinaamaan - selvästä asiasta. On kyllä hienoa lukea tekstin synnyttämää sivistynyttä väittelyä, mutta se jäi tällä kertaa puuttumaan. Toisaalta en välittänyt yhtään törkkiä jääkiekkoihmisiä, onhan heillä paikkansa. Onneksi olkoon Rauman Lukko! On hienoa, että pienet menestyvät.

*  *  *

Aamulehden blogini on täällä.

Lyhyt selostus helatorstain merkityksestä

Mikä onkaan helatorstain merkitys?

Selityksen sopii aloittaa havainnosta, että kaikkiin kysymyksiin ei saa vastausta Raamatun sivuilta: Onko oikein rakentaa ydinvoimaloita? Olisiko viisaampaa ehdotella treffejä tuolle pitemmälle vaaleahiuksiselle vai tummalle ja lyhyemmälle siinä vieressä? Miten on EU:n elpymispaketin kanssa?

Epävarmuuden keskellä olisi mukava kysyä suoraan joltakulta kaikkitietävältä Jeesukselta, mitä pitää kulloinkin tehdä.

Elämä taitaisi kuitenkin olla pelkkää Jeesuksen sanojen taakse menemistä, jos hän yhä olisi meidän keskellämme. Nykykäytännöllä meillekin jää jotain ajateltavaa. 

Helatorstai on tämä vastuun siirtämisen päivä. Kuolleista heräämisensä jälkeen Kristus viipyi oppilaidensa seurassa vain neljäkymmentä päivää. Se oli riittävä aika uskon syntymiseen ja tiettyihin tarkentaviin vastauksiin. Sitten hän karkasi tuonilmaisiin, ja sitä matkaan lähtöä ollaan tänäänkin juhlimassa. 

Joitakin aikoja sitten helatorstain vietto oli siirrettynä lauantaille. Silloin sen nimi oli ”Kristuksen taivaaseen astumisen päivä”. Se oli täsmällistä mutta kankeaa.

Historia on aina oman aikansa historiaa

Olen selaillut vuoden 1944 Pikku jättiläistä, jonka taannoin ostin ja joka oli epäilemättä lapsuuteni tärkein kirja. Siinä oli kaikki, mitä pienen ihmisen tarvitsi tietää maailmasta. Öisin säilytin sitä tyynyni alla, mikä ei tehnyt kirjalle hyvää. Kannet irtosivat.

Kirja on julkaistu kolmetoista vuotta ennen syntymääni. Se heijastaa oman aikansa historiallista tilannetta. Esimerkiksi Belgian esittelyssä kerrotaan, että maa on miehitetty. Saksa on kirjan tekijän suosiossa ja Neuvostoliitto epäsuosiossa. Värillisellä, maiden lippuja esitelleellä sivulla ei ole Neuvostoliittoa ollenkaan. Sen sijasta punalipun alla lukee Venäjä. Saksalla on hakaristilippu. 

Kirja kutsuu bolshevismia aasialaiseksi ruttotaudiksi, joka "tahtoo hävittää kunnon kansalaiset, poistaa ihmisoikeudet, orjuuttaa työväestön ja saattaa vallan harvojen valittujen puolueen jäsenten käsiin". Tuo oli tietysti propagandaa, vaikka eihän Stalinin valta kovin kauas kuvauksesta jäänyt. 

Kirja meni pahasti tapahtumien edelle kertoessaan, että Saksan kesäkuussa 1941 aloittama "kansojen ristiretki, johon Suomikin on menestyksellisesti osallistunut, paljasti Stalinin tuhoamisaikeet ja aiheutti Neuvosto-Venäjän täydellisen kukistumisen".

Tuosta kirjasta minä imin historiankäsitykseni perusteet, mutta eivät ne ole minun maailmankatsomuksessani näkyneet. Välillä tuntuu, että lapsiin kaahdetut opit eivät taida sittenkään olla niin merkittäviä asioita kuin niistä luullaan. Mitähän hulluutta tänään julistetaan totuutena?

Huonoin ikinä lukemani kirja

Olen Facebook-ryhmässä, jonka nimi on "Kirjallisuuden ystävät". Muutama päivä sitten avautui ketju, jossa kysyttiin huonointa ikinä kokonaan lukemaasi kirjaa. Eniten ääniä on saanut Paulo Coelhon Alkemisti, ja se onkin huono kirja, tekosyvällistä höpinää. Toiseksi taisi tulla Dan Brownin Da Vinci -koodi, joka on myös oma valintani. Se oli idealtaan hölynpölyä, eikä se toiminut edes jännärinä. Luin sen pelkästään velvollisuudesta. Huonoja ja loppuun luettuja kirjoja on muuten aika vähän, sillä kelvottomimmat jäävät yleensä kesken.

Seuraavassa kommentoin sellaisia ketjussa mainittuja kirjoja, jotka eivät huonoimpien listalle kuulu. Jokin teos saattaa tulla väärin arvioiduksi sen takia, että lukijan kirjallinen sivistys ei vain riitä tai kirja tulee luettavaksi väärään aikaan väärässä elämäntilanteessa. Muutamista kirjoista olen blogannut ennenkin. Kirjat ovat tekijänsä mukaan aakkosjärjestyksessä.

Paul Auster: New York -trilogia. Kirjassa on vaikeasti kuvattava ja vahvan jälkimaun jättämä tunnelma. Kutsuisin sitä läpikuultavaksi arjen mystiikaksi.

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Suomenkielinen nimi on paljon raflaavampi kuin alkuperäinen. Nimi on vaikuttanut jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Turhasta hehkutuksesta huolimatta lukemisen arvoinen.

Albert Camus: Sivullinen. Sivullisuuden tunteesta on vaikea puhua, ellei ole lukenut tätä. Kirja kertoo ihmisestä, jota "ei vain kiinnosta".

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys. Suurenmoinen kirjailija onnistuu rakentamaan loputtomista kertomuksistaan vaikuttavan kokonaisuuden.

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut. Jos lukija pitää Gogolin romaania yhtenä huonoimmista, olisi syytä olla edes hiljaa. Klassikoilla on aina syynsä.

Antti Hyry: Uuni. Onhan se kieltämättä työläs luettava, mutta iso homma on uuninkin tekemisessä.

Franz Kafka: Oikeusjuttu. Tähän tiivistyy kolmannes 1900-luvun tragedioista. Kafka kuuluu yleissivistykseen ja jättää lukijaansa jäljen.

Katekismus. Riippuu siitä, mitä tarkoitetaan. Suomen ev.lut. kirkon nykyinen katekismus on valitettavan puiseva, mutta Lutherin katekismukset ovat hauskoja ja viisaita. Toivottavasti kommentoija ei tarkoita minun kirjoittamaani Nuorempaa katekismusta.

Ilmari Kianto: Punainen viiva. Olin varmaan kolmentoista, kun luin tämän koulussa. Kirjan kuvaamien ihmisten köyhyys riipaisi, ja loppuratkaisu järkytti.

Volter Kilpi: Alastalon salissa. Ymmärrän, että teos ei avaudu kaikille. Se on siitä huolimatta suomalaisen kirjallisuuden merkittävin teos. Valitettavasti sen rikasta kielimaailmaa ei voi kääntää muille kielille.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Romaani on täynnä kaunista kieltä, jota osaan pitkät pätkät ulkoa. Se on myös syvällinen kasvutarina.

Norman Mailer: Alastomat ja kuolleet. Hiljattain lukemani ja vaikutuksen tehnyt sotaromaani, joka ei kerro sodasta juuri ollenkaan, mutta mukaan joutuneet miehet se avaa ja paljastaa, mistä ihminen on tehty.

Sofi Oksanen: Puhdistus. En minäkään suuresti innostunut, muttei se silti huono ole.

Amos Oz: Juudas. Ei ehkä parasta Ozia, mutta Ozin parhaat ovat niin hienoja teoksia, että tämäkin yltää lukemisensa ansaitseviin teoksiin.

Raamattu ei oikeastaan kuulu tänne, koska se ei ole kirja, vaan kirjakokoelma. Siitä huolimatta on pakko lainata Jouko Turkkaa. Häneltä kysyttiin hänen lempikirjaansa: ”Olen pahoillani, mutta lempikirjani on Raamattu."

Pentti Saarikoski: Aika Prahassa. Yksittäisenä teoksena ei kovin merkittävä, mutta on kuitenkin oleellinen osa Saarikosken kirjailijakuvaa.

Leo Tolstoi: Anna Karenina. Parikymppisenä ajattelin, että Anna Karenina kertoo rakkaudesta kaiken. En ole muuttanut käsitystäni.

Patrik Süskind: Parfyymi. Kun Parfyymin lukee, kokonainen aisti herää eloon ja lukija arvostaa nenäänsä uudella tavalla.

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja. Vankiloissa eniten luettu kirja ei voi olla kokonaan huono.

Avaruudesta ei löydy mitään vaikka kuinka etsisi

Amerikkalainen tiedemiesryhmä on ilmoittanut löytäneensä tähän asti vakuuttavampia merkkejä siitä, että maailmankaikkeudessa on elämää myös maapallon ulkopuolella. Australiaan viime vuonna pudonnut meteoriitti sisälsi näet 17 erilaista aminohappotyyppiä. Näistä kuutta esiintyy tavallisesti elävissä soluissa ja ne ovat elämän alku ja juuri. Havainto tukee voimakkaasti teoriaa, jonka mukaan meteorin kotiplaneetalla elämä oli saanut alkunsa ikivanhasta kemikaaliseoksesta, joka oli olemassa jo maankuoren kovetuttua.

Onko tämä lupaava uutinen siltä kannalta, että maan ulkopuolella olisi elämää? – Ehkä olisi, ellei uutinen olisi jo vuodelta 1970. Tavan takaa näitä melkein-uutisia tupsahtelee. Saadaan lähes todistetuksi jotain muka, ja kuitenkin ollaan yhtä kaukana lopullisesta vakuuttavuudesta kuin 50 vuotta sitten.

Elämän olemattomuudesta minulla ei ole tietoa saati todisteita, mutta vielä vähemmän on luottoa noihin kemikaalimössöihin.

Viisaimmin on sanonut kirjailija Markku Lahtela: "Mitä ne hullut avaruuteen lähettävät signaaleja, että täällä on järjellisiä olentoja, kun eivät osaa viestittää sitä edes toisilleen. Ja jotkut odottelevat ufo-ihmisiä. Vaikka itse olemme tuntemattomia olentoja avaruudessa, avaruudesta, avaruuteen."

Britanniassa virheellinen ohjelmisto vei syyttömiä vankilaan

Britanniasta kertova ilkeä uutinen on jäänyt melkein huomiotta. Havaintojeni mukaan siitä ovat kirjoittaneet vain Tietoviikko ja Tekniikka & Talous.

Britanniassa postilaitos on käyttänyt kahdenkymmenen vuoden ajan ohjelmistoa, joka näytti työntekijöiden varastaneen kymmeniätuhansia euroja, vaikka kukaan ei ollut varastanut mitään.

Ohjelman virheiden perusteella ihmisiä on jopa tuomittu vankilaan. BBC:n mukaan jotkut työntekijät ovat ottaneet lainoja tai käyttäneet omaa rahaansa yrittääkseen paikata aukkoja. Avioliittoja on särkynyt, ja eräs työntekijä teki itsemurhan nähtyään, että ohjelmiston mukaan hän oli hukannut yli satatuhatta euroa. Kaikkiaan rikoksista syytettiin yli seitsemääsataa ihmistä.

Postilaitoksen valheellisten väitteiden perusteella ongelmat eivät johtuneet ohjelmistosta. BBC:n mukaan on kuitenkin todisteita, joiden mukaan ohjelmiston olisi tiedetty tuottavan vääriä tuloksia jo silloin, kun tuomioita oltiin panemassa toimeen. Postilaitoksen maineen ja tuoton säilyttäminen ohitti ihmisten elämän ja vapauden.

Näitä uutisia luettuani menen kirjahyllylleni ja tarkistan, miten Kafkan Oikeusjuttu alkaa. Kirja on edelleen ajankohtainen. Avauslause kuuluu: "Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman että hän olisi tehnyt mitään pahaa."