Kieltäydyin juuri eräästä julkisesta esiintymisestä. Mieleni teki kirjoittaa vastaukseksi kuusi sanaa: "Paljon kiitoksia, mutta minä en tanssi."
Kirjoittamatta jäi, koska vitsi olisi mennyt kuitenkin ohi.
Alkuperäinen juttu meni näin Gunnar Aspelinin kuvaamana:
Vieraillessaan vuonna 1848 Kööpenhaminassa Fredrika Bremer yritti tapansa mukaan päästä kosketukseen sen ajan kuuluisien kulttuuripersoonallisuuksien kanssa. Hän tapasi maan etevimmän teologin Martensenin ja keskusteli uskonnollismielisen kansanjohtajan Grundtvigin kanssa. Hän tapasi myös luonnontutkija Örstedin ja kävi vanhan kansallisrunoilijan Oehlenschlägerin luona. Viimein hän yritti tulla kosketukseen yksinäisen ja luoksepääsemättömän tekijän kanssa, joka kirjoitti elämän olennaisista asioista käyttäen eri pseudonyymejä. Eräänä kauniina päivänä hän vei Kierkegaardin asuntoon kirjeen, jonka alku kuului näin:
Victor Eremitalle.Yksineläjä, samanlainen kuin Te (vaikka hän elääkin seurapiireissä) haluaisi hartaasti tavata Teidät ennen kuin poistuu maasta, osalta siksi, että tahtoo kiittää Teitä teostenne taivaallisesta mannasta, osalta saadakseen keskustella kanssanne »elämän taipaleista», elämän muodonvaihdoksista, aiheesta, joka tällä hetkellä enemmän kuin milloinkaan syvästi häntä kiinnostaa.
Victor Eremita eli Sören Aabye Kierkegaard ei vastannut koskaan kuuluisalla ruotsalaiselle kirjailijattarelle. Mutta kun Fredrika Bremer myöhemmin lähetti hänelle kirjansa Liv i Norden (Elämää pohjolassa), Kierkegaard kirjoitti päiväkirjaansa: »Nyt minua miltei suututtaa, etten vastannut niin kuin olin ajatellut: paljon kiitoksia, mutta minä en tanssi.»
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti