Tapasin hiljattain muuatta ikäistäni miestä, johon olen tutustunut joskus lukioaikana, vaikka emme käyneetkään samaa koulua.
Tällä pojalla riitti tyttöjä. Tummat hiukset, ruskeat silmät, kohtuullinen määrä pituutta ja sopusuhtainen kroppa olivat vetovoimainen yhdistelmä. Sitä täydensivät supliikkimiehen jutut ja hämmästyttävä silmä sellaisille pienille eleille ja huomaavaisuuden osoituksille, joilla tytöt sai tyytyväiseksi.
Hänen intiimistä elämästään en tiennyt mitään, mutta sen saatoin nähdä, että tytöt vaihtuivat usein. Oudointa oli, että jotenkin hän onnistui säilyttämään välit hyvinä myös entisiin tyttöystäviin.
Yhden kerran hän oli kihloissa.
Ja nyt, melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin tapasin hänet jollain moottoritien varteen rakennetulla liikenneasemalla (vai mikä ihmeen nimi niillä nyt on). Pitkästä tauosta huolimatta hänet oli helppo tunnistaa, charmantti mies.
Kertasimme elämämme tapahtumia. Leppoisasti hän jutteli, sangen hyväntuulisesti, kunnes sanoi: "Naiset... en löytänyt oikein sopivaa."
1 kommentti:
Tasta kyseisesta “ongelmasta” en voi vaittaa koskaan karsineeni. Mutta teemasta tulee mieleen se elamassa oppimani, etta minka eteen ei joudu toita tekemaan sita ei myoskaan osaa arvostaa.
Lähetä kommentti