Tavarat ryömivät kuin pienet hietamuurahaiset (14/24)

Papalagien kädet eivät koskaan lopeta tavaroiden tekoa. Sen vuoksi valkoisten kasvot ovat usein väsyneet ja surulliset, ja siksi vain vähimmät heistä - - leikkivät kylän aukiolla, laulavat ja keksivät iloisia lauluja - - mikä meille on itsestään selvää. Heidän täytyy tehdä tavaroita. Heidän täytyy varjella tavaroitaan. Tavarat ripustautuvat heihin ja ryömivät heidän ylitseen kuin pienet hietamuurahaiset.

Joskus 1900-luvun alussa samoalainen alkuasukaspäällikkö Tuiavii vieraili Euroopassa papalagien eli valkoisten ihmisten mailla. Matkansa jälkeen hän kertoi kokemuksistaan omalle kansalleen. Hänen täytyi käyttää samoalaisten käsitteitä, koska he eivät tunteneet eurooppaliaisten sanoja, kuten kelloa tai kerrostaloa. – Tähän kirjailija Erich Schuermannin kehyskertomukseen ei ole yhtään uskomista, mutta siitä huolimatta Papalagit on niitä harvoja kirjoja, joita uskaltaa vilpittömästi suositella kenelle tahansa. Jos joku ei innostu Papalageista, vika on ilman muuta lukijassa.

Papalagit paljastaa, kuinka omituiselta elämäntapamme näyttää, kun sitä katselee sivullisen silmin. Selviää, että nykyaikaisiksi luullut ongelmat, kuten tavaroiden paljous ja ajan pirstoutuminen ja sen vähäisyys, ovat yllättävästi ikiaikaisia ongelmia, ihmisluontoon sisään kirjoitettuja.

Kirjassa on lainattavaksi sopivia lauseita vaikka kuinka paljon. Otetaan vielä tämä sitaatti: "Voi miten ikävää, taas on tunti kulunut." Ja he näyttävät murheellisilta kuin surun murtamat, vaikka alkamassa on kokonainen uusi käyttämätön tunti.

Papalagit