maanantai 16. joulukuuta 2013

1980-luvun merkittävin suomalainen kirjailija (16/24)

Eräs potilas ei voinut mennä ulos, koska haisi niin pahalta, että se havaittiin korttelin säteellä. Heti kun lääke turrutti hänen sisäisen hajuaistinsa, hän suunnitteli vajaamielishoitajaksi hakemista, koska arveli siinä työssä voivansa olla "eniten avuksi toisille". "Ihminen sinä olet itsekin", tokaisin, "yhtä arvokasta se on, jos etsit apua itsellesi."

Kun Matti Pulkkinen kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten, hänen elämäntarinansa päätös muistutti Aleksis Kiveä. Pulkkinen oli 1980-luvun merkittävin suomalainen kirjailija, mutta vain harvat noteerasivat hänen kuolemansa.

Erityisen merkittäväksi Pulkkisen tekee se, että hänen teoksensa Romaanihenkilön kuolema on viimeisin suomalainen romaani, joka on onnistunut synnyttämään merkittävän yhteiskunnallisen keskustelun. Tänä syksynä on tietysti puhuttu Pauliina Rauhalan Taivaslaulusta, mutta sen herättämä keskustelu on ollut pientä Pulkkiseen verrattuna. 

Romaanihenkilön kuolema vaikutti ratkaisevasti siihen, että hyvät ihmiset eivät enää anna kehitysapua umpimähkään, vaan miettivät myös perille saamisen luotettavuutta.

Pulkkisen lukemisesta minulla on aikaa, mutta vaikuttaa siltä, että tuo joskus hyvin ajankohtainen kirja on edelleen lukemisen arvoinen. Ainakin sen johtoajatusta kannattaa miettiä: kirjoja ei pidä verrata toisiin kirjoihin, vaan maailmaan.

Olen yrittänyt soveltaa Pulkkisen ohjelmaa kirkollisen julistukseen ja yrittänyt etsiä sanoja, jotka eivät ota niskalenkkiä toisista saarnoista vaan itse maailmasta.

Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema

Ei kommentteja: