Kansan syvien rivien huutokuoro haluaa vankiloita

Suljettujen vankiloiden lisäksi myös avo- ja tutkintavankilat ovat tungokseen asti täynnä. Myös avovankiloiden täyttöaste on historiallisen korkea, peräti 90 prosenttia.

Niin sanottujen kansan syvien rivien huutokuoro on saanut tämän aikaan. On vaadittu entistä kovempia rangaistuksia, vaikka vankimäärän kasvattaminen on kallista lystiä. Suljetun vankilan vankipäivä maksaa 225 euroa, avolaitospäivä 165 euroa ja valvotun koevapauden päivä vähän yli 60 euroa. 

Vankilaitoksen paisuttaminen kustannetaan korottamalla veroja, leikkaamalla jostain muualta tai ottamalla lisää lainaa. Siinä ne vaihtoehdot ovat.

Rikollisuuden tutkijat tietävät kuitenkin, että tuomioiden koventaminen on vain harvoin tehokas tapa ehkäistä rikollisuutta. Sen sijaan rikosten tekemistä vähentää se, että kiinnijäämisen riski kohoaa. Tämä tarkoittanee poliisin resurssien lisäämistä.

Enemmän pitäisi puhua rikosten ehkäisemisestä kuin niiden seurauksista. Rikollisuuden on todettu vähentyvän erityisen hyvin koulunkäynnin tukitoimilla. Minäkin suhtauduin epäluuloisesti siihen ajatukseen, että lakimuutos oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 ikävuoteen vähentäisi syrjäytymistä. Minun oli kuitenkin muutettava kantaani, kun pätevältä vaikuttanut tutkimus osoitti, että kolmannen asteen koulutukseen osallistuminen puolittaa nuorilla rikosten määrän. 

Laittomuudet  vähenevät myös sillä keinoin, että vaikeutetaan niiden tekemistä. Pihavalaistus ja jopa ikkunan edessä kasvava pensas voivat tehota.

Jesuiitat ja intiaanit

Jesuiitat ovat katolinen veljeskunta, joka perustettiin uskonpuhdistuksen jälkeen tekemään katolisen kirkon lähetystyötä. Kaksinaismoraalilta haiskahtava sanonta "tarkoitus pyhittää keinot" on laajalti yhdistetty jesuiittoihin, vaikka heistä ei muuten tiedettäisi mitään. Kuitenkin eurooppalaisten valloittajien ja intiaanien välisten suhteiden hyvin harvat kunnialliset hetket liittyvät juuri jesuiittojen toimintaan. 

Kanadassa he yrittivät rajoittaa valkoisia myymästä intiaaneille liikaa viinaa. He vastustivat myös intiaaneilla käytyä orjakauppaa. 

Nykyisen Paraguayn alueella jesuiitat hankkiutuivat intiaanien kanssa erityisen lämpimiin väleihin. He tunnustivat heidän ihmisoikeutensa. Käytännön realismista kertoi se, että heidän käsityksensä mukaan intiaanit saattoivat selviytyä vain, jos heidät eristettiin täysin valkoisista valloittajista. 

Paraguayn alueelle syntyneessä intiaanivaltiossa jokaisen kansalaisen oli työskenneltävä kolme työpäivää viikossa yhteismaalla. Tämän yhteismaan tuotolla ruokittiin sairaat, vanhukset ja työkyvyttömät. Työpäivä oli kahdeksantuntinen paljon ennen hyvinvoivaa Skandinaviaa, ja kaikki kauppa oli vaihtokauppaa. Rangaistukset olivat lieviä, ja kuolemantuomio oli ehdottomasti kielletty.

Tämä intiaanivaltakunta oli olemassa sataviisikymmentä vuotta. Se oli kuitenkin vaarallinen ilmiö orjakaupalla rikastuvan siirtomaa-alueen keskellä. Niinpä espanjalaiset hyökkäsivät sinne uskoen löytävänsä suuria kulta-aarteita, mutta kidutuksetkaan eivät voineet paljastaa kullan kätköpaikkoja, koska niitä ei ollut.

Kostoksi hävitettiin tai jätettiin rappeutumaan kaikki jesuiittojen kirkot, koulut, kirjastot ja työpajat.  "Miksi kaiken hyvän täytyy kuolta?" runoili Eino Leino viime vuosisadan alkupuolella.

Vähän eksyneenä löytää parhaat jutut

Vanhan kaverin kanssa lähdettiin Manchesterista Stokeen katsomaan englantilaista duunarijalkapalloa. Lauantaiaamuna oltiin junassa, jäätiin Stoken asemalla pois ja ajettiin bussilla stadionille.

Vierasjoukkueen Teemu Pukki ei tehnyt maalia eikä sitä tehnyt kukaan muukaan, mutta laulu raikasi. Pelin jälkeinen poistumisliikenne toimi hyvin, ja kohtuullisen odottelun jälkeen pääsimme bussin kyytiin. 

Stoken rautatieasemalla odotti kuitenkin yllätys. Ovet olivat kiinni, vaikka Stoken ja Manchesterin välillä olisi pitänyt olla junaliikennettä yhtä paljon kuin Helsingin ja Riihimäen välillä. Google tarjosi korvaavaa matkareittiä, ensin yhdellä bussilla johonkin Hanleyhin ja sieltä toisella bussilla Creween, jonka muistin hämärästi veikkauskupongilta. Sille reitille sitten, ja onnistuimme vaihtamaan Hanleyssa Crewen bussiin.

Tiedossa oli Englannin yössä umpipimeä matka ja 62 pysäkkiä. Crewessä vihdoin ilmeni, että rautatieläiset olivat lakossa ja koko liikenne seisauksissa. Englantilaiset ovat kummaa väkeä, ajavatkin väärällä puolen tietä. 

Mahdollisuudet löytää Manchesteriin vievä bussi vaikuttivat heikoilta. Isossa kaupungissa moni yöpyy kadulla, mutta heilläkin oli makuupussi suojanaan. Meillä ei ollut. Päädyimme kustannustehokkaasti bangladeshilaiseen taksikuskiin, joka lupasi viedä meidän hotelliyön hinnalla Manchesteriin. Oli mukava kaveri, jolle maksoi mieluusti tippiä.

Kerrankin oli reissu, jota ei ollut suunniteltu etukäteen ja jossa kaikkea ollut varattu valmiiksi. Navigaattori ja ajantasainen Internet ei pilannut seikkailua. Vähän eksyneenä löytää parhaat jutut.

Juopon tyttärellä oli rippijuhlat

Juhannusviikonloppua edeltävä sunnuntai on tavallisimpia konfirmaatiopäiviä. En ollut tänä vuonna yksissäkään rippijuhlissa, mutta muuan tuttuni oli ollut jossain Helsingin seudulla.

Hän kertoi juhlapäivän havainnoistaan. Muuten olisi mennyt hyvin, mutta kun oli se tyttären isä. Ei ollut enää edes perheidyllin pintaa.

Tuttuni mukaan tämän juopon isän asema muistutti perhesysteemissä kotieläimen asemaa. Päätäntävaltaa ei ollut, mutta asunto oli ja ruokaa ja vilun tullessa katto. 

Vierailun ensimmäiset kaksi tuntia isä nukkui riippukeinussa. Käsi retkotti maata kohti, eikä kukaan edes kysellyt, miksei hän ollut ottamassa vieraita vastaan. Kaikki tiesivät. Vain juhlapäivään kuuluva itsehillintä esti kysymästä sitä, miksei tyttären äiti ole saanut tehdyksi sitä, mikä on välttämättä tehtävä.

Ihan kivasti tulee jalkapalloa

Monia kaikkein kiinnostavimpia pelaajia ja maajoukkueita ei näe EM-kisoissa. Siksi ymmärrystään on välttämättä täydennettävä paraikaa käytävillä Amerikan mantereen kisoilla eli Copa Americalla. Viime yönä minulta jäi kuitenkin näkemättä Argentiinan ja Kanadan välinen ottelu. Niinpä kello kahden aikaan iltapäivällä pitää katsoa siitä jälkilähetys, jonka perään voin saumattomasti siirtyä Euroopan kisoihin. Niistä syntyy yhtenäinen putki puolelle öin. 

Kymmenen tunnin tauottoman potpurin jälkeen on täysin tarpeetonta katsoa ottelupäivän koostetta, enhän ole äärimmäisyyksiin menevä futisfani. Paljon viisaampaa on mennä nukkumaan, jotta jaksaa nousta television ääreen kolmelta yöllä, kun naapurimaat Peru ja Chile ratkovat välejään.

Ihan kivasti tulee hyvää ohjelmaa, ja jalkapalloihmisen tuntikohtainen päiväjärjestys on aukottoman kiireinen.

Joku terveellisistä elämäntavoista vaahtoava voi kysellä, missä ovat oma liikunta ja välttämätön ulkoilu. Ei ole ongelmia. Kyllä tässä syke nousee, ja ulkoilun voi toteuttaa takapihan kuistilla, jos katsoo pelejä vaihtelun vuoksi tabletilta.

Entä normaalit juhannusperinteet, kuten saunat, kokot ja yöttömän yön luontokokemukset? – Ei hätää, parittomat vuodet ovat niitä varten.

Kuitenkin tämänpäiväinen kymmenen tunnin television ääressä istuminen on kieltämättä pitkä rupeama. Olen jopa harkinnut sitä mahdollisuutta, että jättäisin iltapäivän ensimmäisen Euroopan pelin sivuun ja tyytyisin maalikoosteeseen. 

Elämä on täynnä vaikeita valintoja.

Sopivia ja sopimattomia vihkipaikkoja

Olen nauttinut siitä, että yksikään vihkipari ei ole pyytänyt minua keikalle kovin kummalliseen paikkaan. Yleensä kirkoissa on paras tunnelma jo sen takia, että ne on luotu tällaisiin tilanteisiin. Akustiikka toimii, ja ympäristö tukee tapahtuman sisältöä. Koti sopii varsinkin pienimuotoisiin tilanteisiin, ja monesti juhlapaikalla vihkimiselle on hyvät syynsä. Erityisen lämpimästi muistelen rantakalliota, jossa vihkipari oli ensimmäisen kerran törmännyt toisiinsa. 

Eniten vierastan sitä, että paikan valinnalla rakennetaan showta, joka tekee paristakin jonkinlaisia sivuasioita. Taannoin saatiin lukea siitä, että jotkut vihittiin jääkiekko-ottelun tauolla. En saa kiinni siitä, mitä erinomaista tällaisessa ajatuksessa olisi. Pikemminkin jäähallin valinta on esimerkki siitä, että eräät ideat ovat parhaimmillaan, kun niitä ei toteuta. Onnistuneessa vihkimisessä on aina jotain intiimiä, ja sitä on mahdoton saavuttaa liigaottelun pelitauolla.

Helikopteriin en suostuisi, mutta laivalle kyllä. Siellä on perinteisesti synnytty, asuttu, eletty ja kuoltu.

Lauttasaaren seurakunta on juuri mainostanut, että vihkiminen olisi mahdollista kirkon kellotornissa. Paikkana se ei sinänsä olisi mahdoton, mutta korkeanpaikankammoni takia minun olisi pakko kieltäytyä, ja ehkäpä jonkun vieraankin olisi oltava poissa samasta syystä.

Seitsemännessä taivaassa

Sanonta suurimpaan mahdolliseen onneen liittyvästä seitsemännestä taivasta tulee muinaisesta Babyloniasta. Siellä seitsemäksi planeetaksi luettiin Aurinko, Venus, Merkurius, Kuu, Saturnus, Jupiter ja Mars. Niihin laskettiin mitä erilaisimpia spekulaatioita ja uskomuksia. Ne olivat myös lähtökohtina babylonialaiselle opille seitsemästä taivasta. Kun tähän liitettiin ajatus, että seitsemän olisi onnennumero, syntyi uskomus, että seitsemäs taivas olisi kaikkein suurimman onnen paikka tai tila.

Nykyaikainen sovellus löytyy tuoreimmista uutisista. Ruotsalainen 33-vuotias diplomaatti Johan Florerus vangittiin Iranissa vuonna 2022 ja häntä uhkasi jopa kuolemantuomio. Lähes 800 päivän jälkeen hänet vapautettiin yhdessä toisen ruotsalaisen kanssa, kun Ruotsi suostui vastapainoksi vapauttamaan elinkautiseen vankeuteen tuomitun iranilaisen. 

Kuvatessaan tunnelmiaan Florerus turvautui ikivanhaan babylonialaiseen kielikuvaan. Ollessaan matkalla lentokoneess kotiin ja päärtyään pois Iranin ilmatilasta hän sanoi olevansa seitsemännessä taivassa. 

Kun ihminen on pohjalla, hänen mittarinsa muuttuvat. Suurimmaksi onneksi riittää oma sänky, täyttämistä vailla oleva tiskikone ja nukuttamista vailla olevat lapset. Kovien kipujen jälkeen taivaskokemukseen tarvitaan vain sitä, että mihinkään ei satu.

Jos tahdot rauhaa, valmistaudu rauhaan

Sananlaskut yleensä ja monet aforismit eivät juuri kelpaa muuhun kuin tunnetilojen ilmaisuun. Eräät sanonnat ovat täysin järjettömiä, kuten ajatus ettei pidä mennä siitä, missä aita on matalin - niin kuin muka olisi viisaampiakin ylityspaikkoja kuin aidan matalin kohta. 

Eräät sananlaskut voidaan vaivattomasti korvata niiden vastakohdilla: sanonta "joka härillä ajaa, se häristä puhuu" on aivan yhtä totta kuin "siitä puhe mistä puute".

Tänä sotasankareita ylistävänä aikana asevarustelua on perusteltu Carl von Clausewitzin tunnetulla ajatuksella. Se kuuluu, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Varmasti voidaan keksiä perusteluja sille, missä ja milloin tämä voisi olla totta, mutta varustautumisen yleismaailmalliseksi ja ajattomaksi perusteluksi tämä ei sovi. 

Vai ajatteleeko joku, että halutessamme rauhaa ruotsalaisten kanssa meidän pitäisi raahata tykistöä Tornionjoelle, tai että Tenojella olisi kalastamisen sijasta pitänyt keskittyä raja-alueen miinoittamiseen? Siellä on tehty päinvastoin ja tavoiteltu sotimisen sijasta rauhaa. Sotaan pystyy kuka tahansa rivimies, mutta rauhaan tarvitaan rohkeutta.

Clausewitzin ajatuksen kanssa aivan yhtä pätevä on tämä: jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan.

Kuten 1930-luvulla militaristinen sankaruus trendaa hyvin

Jos minulta kysytään, mikä 1900-luvun ajoista muistuttaa eniten tätä nykyistä, sanoisin ilman muuta että 1930 -luku. Siinä oli samoja uhkia kuin nykyään, ja silloinkin ne purkautuivat militaristiseen sankaruuteen. 

Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu on vaikuttava kirja jatkosodan siviilirintamalta. On tosin epäilty, että Paavolainen olisi jälkikäteen parannellut tekstiä tehdäkseen itsestään tarkemman ennalta näkijän kuin todellisuudessa oli. Onpa tekstin aitouden laita miten tahansa, kirja kertoo ainakin siitä, miten ymmärryksen ihmisen olisi pitänyt lukea ajan merkkejä.

Synkkä yksinpuhelu ei ole ainoa Paavolaisen aikaa kestänyt teos. Toista maailmansotaa edeltänyt 1930-luku muistuttaa ainakin minun silmissäni nykyaikaa. Sinne vie Kolmannen valtakunnan vieraana, joka kertoo Paavolainen Saksan matkan vaikutelmista.

Kirja kertoo esimerkiksi siitä, että saksalaisessa tieteellisessä kielessä ei enää käytetty merkintöjä "ennen tai jälkeen Kristuksen syntymän", vaan suorastaan nykysuomalaisesti "vor und nach der Zeitwende". Paavolaisen mukaan nämä ovat pieniä asioita, mutta niiden ympärille lankeava selittämätön, pakanallinen valohämy vaikuttaa syvästi kansan ajattelu- ja tuntemistapaan.

Paavolainen näkee sen perimmäisen syyn, miksi kristillinen ydinsanoma ei voi ikinä olla komeasti trendaava ilmiö. Hän kertoo viidenkymmenen tuhannen nuoren haltioitumisesta, kun Hitler laskeutui kentälle tarkastamaan rivistöjä: "Führer lupasi heille voimaa, terveyttä, kauneutta, mahtia, sankaruutta. Koettakaapa mennä puhumaan tälle nuorisolle perisynnistä, ristinsä kantamisesta, nöyryydestä, alistavaisuudesta ja synnintunnosta!"

Onko aikuisuudessakin jotain kivaa?

Perhetuttujen juttuvalikoimasta muistan isän ja pojan välisen keskustelun, joka alkoi pojan kysymyksestä ja ihmetyksestä, voiko aikuisella olla mitään kivaa.

Isä otti kysymyksen vakavasti ja alkoi selittää, millä tavoin aikuisenkin elämä voi olla hauskaa. Saa mennä nukkumaan silloin, kun itse haluaa, eikä tarvitse välittää elokuvien ikärajoista. Pääsee vapaasti kaikkiin laitteisiin ja saa ajokortin. Moni asia helpottuu, kun kokoa on enemmän. Ylettää korkeimmalle hyllylle ja saa korkit auki apua pyytämättä. Urheilukentällä tulokset paranevat, eikä pallopeleissä jää isompien jalkoihin. Koulusta saadut läksyt eivät ole pilaamassa iltoja, ja voi itse päättää omista raha-asioistaan.

– Oikeastaan aikuisena eläminen on ihan mukavaa, vakuutteli isä.

– Niin niin, sanoi poika. – Mutta kun ei ole sitä intomieltä.

Tyytyväinen sokea

Tapasin vanhainkodilla miestä, joka sanoi olevansa umpisokea. Kysyin, milloin hän oli menettänyt näkönsä, ja hän vastasi että siitä oli puolitoista vuotta. Rohkenin arvata, että sellainen sokeutuminen olisi paha asia, mutta hänpä sanoikin vain olevansa tyytyväinen elämäänsä, koska ei särkenyt mitään paikkaa. 

Sitten mies kertoi lapsuudenmuiston Pietarista, jossa oli syntynyt. Isä oli ollut nokikolari. Hän kysyi minulta tiesinkö, miksi kaikki Pietarin nuohoajat olivat olleet suomalaisia. En tiennyt, ja hän kertoi selitykseksi sen, että suomalaiset olivat rehellisiä. Heidät saattoi päästää kotiinsa, koska he eivät varastaneet. 

Seuraavaksi hän kertoi taas sokeutumisestaan, mutta sanoi olevansa samalla tyytyväinen siihen, että mitään paikkaa ei särkenyt. Lapsena oli ollut paha hammassärky, ja se oli sietämätöntä. Hän sanoi syntyneensä Pietarissa, jossa isä oli ollut nokikolarina ja jonka kaikki nuohoajat olivat suomalaisia. "Mutta tästähän onkin tainnut olla jo puhetta", hän sanoi.

Ajatukset kiersivät kehää, mutta toisaalta se ei haitannut, koska niissä oli kuitenkin ideaa enemmän kuin monilla sellaisilla, jotka ovat aina keksivinään uutta sanottavaa.

Ja kertaushan on opintojen äiti.

Jalkapallon pelaajatyypeissä isoin valikoima

Jalkapallon kenties tärkein ansio on, että siinä on käyttöä hämmästyttävän laajalle ihmisvalikoimalle. Esimerkiksi sinänsä hienossa koripallossa menestyäkseen on oltava ylipitkä. Muutamat poikkeukset vain vahvistavat säännön. Jääkiekon ratkaisematon ongelma on, että se on rikkaiden ja valkoisten ihmisten laji. On turha kuvitella, että jostain Ghanasta tai Brasilian faveloista tulisi NHL-tähtiä. 

Jalkapalloa pelaavat kaikki ja kaikenlaiset. Pienen kokonsa takia Kirpuksi kutsuttu Lionel Messi on lajilegenda. FC Barcelonasta kirjan tehnyt Simon Kuper sanoo, että jalkapalloilijan ei tarvitse olla ruumiillisesti yli-ihminen. Poikkeukselliset fyysiset ominaisuudet, kuten nopeus, voima ja koko, ovat olleet siinä aina vähemmän tärkeitä kuin muissa lajeissa. 

Kieltämättä maalivahdilta ja toppareilta odotetaan pituutta. Käyttöä on kuitenkin myös Maradonan kaltaisille, vantterille mutta matalille parrunpätkille. Nopeudesta ei ole koskaan haittaa, mutta sitä ei tarvita kaikilla pelipaikoilla. Jari Litmanen korvasi hitautensa peliälyllään, ja voiman puutetta voi paikata mielikuvituksella, notkeudella ja hyvällä tasapainoilla.

Laajaa valikoimaa tarvitaan myös henkisissä ominaisuuksissa. Joukkue tarvitsee varmoja perusjyriä, mutta myös taiteilijoita. Yleensä epäitsekkyys on hyväksi, mutta maalintekijöissä on aina röyhkeyttä ja itsekkyyttä, maalien saalistamisen intohimoa.

Maantieteellisessä rajallisuudessaan tulevat EM-kisat ovat vain toisen luokan turnaus. Aion katsoa silti.

Kukkasen elinaika on niin kuin ihmisen

Monet kerrat olen lukenut kirkossa ääneen tämän raamatunkohdan: "Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne."

Ajatuksen voi kääntää toisin päin: kukkaset kukoistavat lyhyen aikaa kuin ihmiset, ja äkkiä niitä ei ole.

Vielä viikko sitten voikukat hallitsivat keltaisuudessaan niittyjä, mutta yhdessä tai kahdessa yössä ne kadottivat nuoruudenvoimansa ja muuttuivat harmaiksi laskuvarjopataljooniksi. Niiden hehku oli kadonnut, ja tilalle oli tullut harmaa elämäntehtävä. Tuuli kuljetti laskuvarjot tuntemattomiin paikkoihin. Vihdoin keltaisesta kukasta oli jäljellä enää kalju nuppi, josta kukaan ei edes muista, että voikukkahan se siinä, tuo kevään riemu.

Mitä vielä? – Lainaamani raamatunlauseen jälkeen seuraavat sanat, joissa on psalminkirjoittajan ydinajatus: "Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan."

Partaveikko taivahista

Rippikoululaisten väläytykset eivät ole konstailemattoman alkeellisia niin kuin "lausumat lasten suusta", mutta niitä ei ole myöskään pilattu aikuisuuden jäykkyydellä eikä copypasten kaltaisuudella.

Tässä on yksi tuotos aiheesta Minun Jumalani. Olen yrittänyt auttaa nuoria ihmisiä kasvamaan lapsen mielikuvista kohti aikuisuuden uskoa. Sinänsä en ole kieltänyt lapsen uskoakaan, mutta kaikille se ei kerta kaikkiaan riitä. Heidän vaihtoehtoinaan ovat vain uskon täydellinen hylkääminen ja jokin filosofisesti kestävämpi malli.

Onpahan miten hyvänsä, hymyilen myötätuntoisesti, kun muistelen tätä kirjoitusta:

Se partaveikko taivahista
joka säät säätelee ja
antaa kasveille voimaa
kasvaa
se joka sateella näkee 
itkevä lapsen ja auringolla
nauravan hampaattoman vanhuksen
se joka kuutamolla suojaa 
hiirtä pöllöltä
se joka ei naura toisen vahingolle
se joka 
johtaa meitä

Kuitenkin opin koulussa jotain

Olen vähän väkisin muistellut positiivisia asioita koulusta ja miettinyt, mitä oikein opinkaan kahtenatoista kouluvuotenani.

Biologia: Syksyinen sienikurssi herätti kiinnostukseni.
Englannin kieli: Vaatimaton taitoni on lähinnä kouluaikojen perua.
Fysiikka: Törmäsin kvanttimekaniikan ilmiöihin, jotka ovat ihmisjärjen vastaisia. Maailmankuvani muuttui.
Historia ja yhteiskuntaoppi: Varsinkin lukiota edeltänyt opetus oli erinomaista. Esimerkiksi vallan kolmijako-oppi etsaantui päähäni
Kemia: Tiedän alkuaineiden kemiallisia merkkejä.
Kuvaamataito: Sain perustietoja taidehistoriasta ja opin, miten öljyvärimaalaus tehdään.
Käsityöt: Opin, että opettajan kanssa voi olla erinomaiset välit, vaikka itse oppiaine on kärsimystä.
Liikunta: Jalkapallo oli kaikkein parasta.
Matematiikka: En keksi mitä nimenomaista hyötyä lukion pitkästä matematiikasta olisi ollut, mutta en ole katunut valintaani ikinä.
Musiikki: Osaan piirtää nuottiavaimen ja muistan joidenkin laulujen sanoa ulkoa.
Psykologia: Niin laadukasta opetusta, että olen pärjännyt lukiosta saamallani pohjalla. Elämä ja Dostojevski ovat opettaneet lisää.
Ruotsin kieli: Sain hyvän perusosaamisen, jota olisi voinut toisenlaisessa elämässä kehittää.
Saksan kieli: Osaaminen jäi alkeisiin, mutta siitäkin on ollut kohtalaisesti apua.
Uskonto: Ensimmäisten vuosien raamatunkertomukset jäivät mieleen. Lukion oppikirjassa törmäsin Paul Tillichin nimeen.
Äidinkieli: Lukion päätteeksi oikeinkirjoitustaidot olivat hyvin hallussa.