Oltiin koolla vanhojen lukiokavereiden kanssa. Minun lisäkseni paikalla oli kaksi diplomi-insinööriä, yksi ekonomi ja yksi yliopistossa matematiikkaa opiskellut.
Tietovisassamme kysyttiin toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa. Ilman sen ulkoa osaamista lukion pitkää matematiikkaa olisi ollut mahdotonta läpäistä.
Vuosikymmenten jälkeen kukaan ei muistanut kaavaa eikä myöskään ollut tarvinnut sitä työssään. Yksi oli törmännyt siihen opettaessaan matematiikkaa omille lapsilleen.
Laskinten yleistyminen selittää jotain, mutta kyse on myös siitä, että koulussa on aina opetettu taitoja, jotka ovat tarpeellisia ainoastaan koulunkäynnin kannalta.
Musiikin tunnilla olen oppinut piirtämään nuottiavaimen, vaikka jo silloin olisi pitänyt tietää, ettei minusta tule säveltäjää. Kemian opettaja pakotti opiskelemaan ulkoa alkuaineiden jaksollista järjestelmää. Se tuntui järjettömältä jo silloin, ja sitä se on ollut. Uskonnossa taottiin päähän Paavalin matkoja, vaikka saarnat ja rippikoulutunnit ovat syntyneet ilman niitä.
Toisaalta on paljon sellaista, minkä merkitystä en aikanani tajunnut. Historian vuosilukuja tarvitaan. Ranskan vallankumous vuonna 1789 ja Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 auttavat ratkaisevasti jäsentämään maailmaa. Vieraiden kielten vähäisestäkin osaamisesta on ollut hyötyä, ja ollakseni uskottava kirjoittaja minun on tiedettävä, ettei aggressio ole agressio eikä naiivi ole naivi. Ehkä voin vielä googlata sen tiedon, että Ruanda on Afrikassa, mutta menee toivottomaksi, jos joudun googlaamaan myös Afrikan.
Millä keinoin voisi arvata, mitä kaikkea oppimaansa tarvitaan vielä vuosikymmenten kuluttua? Siinäpä se. Pätevää keinoa ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti