En ole isommin harrastanut muusikoiden tai bändien bongailua. Olen ollut kolmesti Neil Youngin konsertissa, mutta yllättävämpää lienee se, että olen käynyt kuuntelemassa Cannibal Corpsea paikallisesti hyvin tunnetun Hevi-Penan kanssa. Tyylillisesti bändi luokitellaan death metaliin. Ensimmäinen keikka oli Jyväskylän Lutakossa, ja sillä reissulla meillä oli muutakin matkaseuraa. Kaksi muuta keikkaa on ollut kotikulmilla Tampereella.
Mistään muusta musiikkitapahtumasta en ole saanut niin paljon apuja kuin Cannibal Corpsen keikoista. Hevin ystävien kanssa on syntynyt erinomaisia keskusteluja. Joku minua ennen tuntematon on muutamassa sekunnissa purkanut pappeihin liittyviä käsityksiään. On ollut riemastuttavaa kuulla, kuinka joku hevariksi esittäytyvä on tunnustanut, että Corpsen äärimmäisyyteen hän ei aivan kykene.
Lisäksi Hevi-Penalle ja minulle on syntynyt yhteinen juttu, joka yhdistää meidät elämän loppuun saakka.
On ollut hienoa seurata, että miesvaltainen, mustiin pukeutunut hevikansa käyttäytyy konserteissa kaikin puolin moitteettomasti. Seinäjoen tangomarkkinoilla taitaa olla toisenlaista. Vaatetukseltani olen eronnut hevareista, mutta kukaan heistä ei ole katsonut minua pitkään. Olen saanut olla sellainen kuin olen, ja se on aina yhtä vahva armon kokemus.
Entä mitä sanoisin Cannibal Corpsen musiikista? Vakiovastaukseni on tämä: joskus täytyy käydä pohjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti