Kymmenien suomalaisten joukko oli hankkinut Bolivian Santa Cruzista viljelysmaata. Mahdollisuuksien piti oleman lupaavia, ja niin lähdettiin matkaan, vaikka edes espanjan kielen taitoa ei ollut eikä muutakaan tietoa bolivialaisesta todellisuudesta.
Suunnitelmat menivät myttyyn juuri siihen tapaan kuin ne voivat suomalaisesti epäonnistua. Santa Cruz on rehevällä alueella ja maan olisi pitänyt tuottaa hyvin ainakin soijaa, mutta kehnot liikenneyhteydet, asiantuntemattomuus, kielitaidottomuus ja lopulta myös keskinäinen kateus sotkivat asian. Useimmat uudisasukkaat tulivat kotiin niin sanotusti häntä koipien välissä.
Tapasin miehen, joka oli ollut seikkailussa mukana. Hän sanoi käsittäneensä Boliviassa, mitä esimerkiksi hyvät tiet merkitsevät. Omasta puolestaan hän kertoi, ettei ollut varsinaisesti menettänyt rahaa, mutta voittoakaan ei ollut tullut.
Yritin avata keskustelua bolivialaisesta köyhyydestä, joka oli minua matkallani koskettanut, mutta tuntui siltä, että mies ei olisi ollut lainkaan samassa maassa missä minä. Hän ei tarttunut keskusteluun, ei millään lailla. Sanoi vain, että esimerkiksi Chilessä on menty paljon eteenpäin.
Yritin konkretisoida. Hautausliikkeiden ikkunoissa oli paljon alle metrin pituisia arkkuja. Niille oli tarvetta, koska Boliviassa joka kolmas lapsi kuoli alle vuoden ikäisenä.
En saanut vastakaikua: oli talvipäivä, ja aloimme puhua siitä, kuinka aurinko kimmelsi hangella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti