Tehköön mitä tekee kunhan tekee sitä omalla tontillaan

Parikymmentä vuotta sitten käytössämme oli Pesämunaksi kutsuttu lastenistuin, joka oli tarkoitettu vastasyntyneille lapsille. Se oli styroksia tai vastaavaa ainetta. Istuin oli kevyt ja kätevä kannattaa, ja sen viaksi nähtiin vain sen hiostavuus.

Olisi pitänyt ymmärtää, että tuollaisesta materiaalista tehty istuin ei voi kestää autokolarissa. Emme tajunneet, eikä tajunnut moni muukaan, sillä istuin oli erittäin suosittu. Silmät avautuivat vasta sitten, kun se meni Tekniikan maailman testissä aivan mureniksi.

Viisi vuotta myöhemmin näin, että tuttavaperheellä oli käytössä samainen istuin. Perheenäiti oli lastentarhanopettaja.

Muistan millaisen kamppailun kävin kyetäkseni kertomaan tutuilleni, että istuin oli hengenvaarallinen.

Suomalaiseen ihmiseen on kirjoitettu syvälle monesti niin positiivinen ominaisuus olla puuttumatta naapurin asioihin. Tehkööt mitä tekevät, kunhan tekevät sitä vain omassa talossaan tai ainakin kuusiaitansa takana.

Kelloilla säädelty maailma

Kerran vuodessa kellojen siirron aikaan väkisinkin havahtuu siihen filosofiseen kysymykseen, miten kosminen aika, ihmisen sisäinen ajantaju ja kellolla mitattava, mekaaninen aika suhtautuvat toisiinsa.

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka paljon yksi ainoa mekaaninen laite on vaikuttanut elämäämme. Ensin kellon saattoi nähdä vain kirkontorneissa. Ranteessamme se muuttui jonkinlaiseksi ruumiinosaksi. Nyt se on myös puhelimessa ja tietokoneen näytöllä. Kaikkialla se on kertomassa, mitä saamme tehdä ja mikä on kulloinkin kiellettyä.

Le Roy Ladurie on tutkinut Montaillou-nimistä 1300-luvun ranskalaiskylää. Hän kirjoittaa, ettei maatyöläisten ja paimenten kielenkäytössä juuri ollut ajallisia yksikköjä. Ajankohdat liittyivät aterioihin, aamiaiseen tai päivälliseen, tai ne viittasivat liturgisiin rukoushetkiin.

Kylässä ei ollut ulkoista kuria, joka olisi säädellyt työpäivän rakenteen. Päivän aikana oli useita vaihtelevan pituisia taukoja, joiden aikana nautittiin viiniä ja keskusteltiin ystävien kanssa. Taukojen pituutta kuvattiin epätarkoilla käsitteillä. Puhuttiin "lyhyestä" tai "pitkästä" tauosta tai "ajasta jonka neljännespeninkulman kulkeminen vie" tai "ajasta joka kuluu kahden Isä meidän -rukouksen lukemiseen".

Varmaa oli, että Montailloun maailma oli tavaratuotannon näkökulmasta tehottomampi kuin tämä nykyinen. Jotain muuta hyvää se saattoi tuottaa enemmän kuin teknisellä laitteella säädetty maailma.

Pakkomielteen kaltainen aihe

En aio sanoa homojen asioista juuri nyt yhtään mitään. Kirjoitin aiheesta lokakuulla, ja se saa riittää, koska mitään uutta ei ole ilmennyt.

Eikös olisi parasta, että me heterot emme liikaa sotkeutuisi vähemmistön asioihin?

Japanissa tärisee, ydinvoimalat vuotavat ja Libyassa soditaan. Olisi niissäkin pohtimista yllin kyllin.

Hyvin on täällä asiat, kun taas on tuo kertaalleen kaluttu asia pakkomielteen kaltaisesti kaivettava esiin.

Kärsimykseen turtuu

Kärsimykseen turtuu. Sille ei vain voi mitään.

Ensimmäinen uutinen Japanin tuhoista julkaistiin Yleisradion sivuilla perjantaina 11. maaliskuuta klo 8.01. Tarkka aika jäi mieleen minuutilleen.

Alkuaikoina päivitin uutisia ainakin kerran tunnissa, mutta en enää.

Jopa Fukushiman ydinonnettomuudesta kertovat lehtijutut ovat alkaneet siirtyä etusivuilta sisäsivuille. Niiden koko on pienentynyt, ja Kaisa Mäkäräinen on vallannut tilaa.

Samalla Haitin katastrofi on pudonnut lehtien ulkopuolelle. Valitettavasti haitilaisten elämässä se on keskellä ja siellä myös pysyy.

Mitä tehdään tyhjälle seinälle?

Tiettävästi perjantaina 18. maaliskuuta luetaan Euroopan ihmisoikeuskomitean päätös italialaisesta krusifiksikiistasta, jonka pani alulle suomalais-italialainen Soile Lautsi. Hänen mukaansa Abano Termen kaupungin luokkahuoneissa olevat krusifiksit loukkaavat uskonnonvapautta.

Soile Lautsi pyysi lastensa koulua poistamaan ristiinnaulittua esittävät krusifiksit luokkahuoneiden seinältä. Lautsin lapset olivat valitusta tehtäessä 11- ja 13-vuotiaita.

Onpa tuomio mikä hyvänsä, se on välttämättä suhteellinen totuus ja riippuu siitä, ketkä siitä sattuvat päättämään.

Mitähän siihen krusifiksin tilalle laitetaan? Annetaanko seinän jäädä tyhjäksi? - Ei kai sentään. Se muistuttaisi kiusallisella tavalla, että siinä on ollut jotain. Joku voisi vaikka kysellä, mikä siitä puuttuu.

Jospa ripustettaisiin siihen pääministeri Berlusconin kuva. Samantha Foxin juliste voisi olla kiva. Zlatan Ibrahmovic voisi olla yksi vaihtoehto, hänhän pelaa Milanossa; tai sitten lapset voisivat raapustella seinälle mieleisiään kuvia.

- - -

Perjantain 18.3. täydennys: Oikeuden päätöksen mukaan krusifiksit eivät riko ihmisoikeuksia.

Tuulen suunta ja veden määrä

Japanin tapahtumat tekevät kirjoittamisesta vaikeata. Tuntuu, että Japanin rinnalla kaikki muu on yhdentekevää, ja Japanista kirjoittamiseen asiantuntemukseni ei riitä.

Niinpä tässä vain sairastelen kotosalla. Seurailen, saavatko pumpatuksi riittävästi vettä ja onko tuuli Tokion sijasta merelle päin.

Hyvin ovat vesi ja tuuli säilyttäneet asemansa, 42 vuotta sen jälkeen, kun ihminen kävi ensimmäisen kerran kuussa.

Postmodernin kokeilun ongelmia

Onko hyväksyttävää, että kuukausipalkkainen pappi harjoittaa saarnassaan tekotaiteellista, postmodernia kokeilua?